Valmis leffahuone, laitteiston budjetti alle 2000 euroa.

Taisin joskus luvata, että kirjoitan blogitekstin valmiista leffahuoneestamme ja laitteistosta jota sieltä löytyy…innostus asiaan meni hetkeksi, kun taistelin pätkivän kuvan kanssa ja mystinen ongelma löytyi monen mutkan kautta. Siitä lisää lopussa.

Kotiteatteri on ollut itsellä haaveina jo pidemmän aikaa, mutta ikinä ei ole siihen sopivia tiloja ollut, nyt ne tilat järjestyi!

Valmiista ei myöskään voida puhua, koska kattopaneelit pitää vielä keväällä vaihtaa (tästä voit lukea syyn: Remontoijan unelmahommia). Mietinpä tuossa yksi päivä ääneen, että samallahan tuon ylätilankin voisi ottaa käyttöön ja sitten jo mietimme sinne parvea tms.!? 😀

Kotileffateatteri/-musiikkihuone

Leffahuone on kooltaan n.20 neliötä. Lisäksi vieressä on noin viiden neliön kokoinen baarinurkkaus, joka on leffahuoneesta erotettu baaritiskillä. Huonekorkeus 250cm.

Kahdella seinällä on ikkunat, raakalautaista peräseinää lukuunottamatta materiaali seinissä on lastulevyä. Akustiikkalevyäkin saimme tutun kautta ja ne oli tarkoitus viritellä kattoon, mutta enpä tiedä tuleeko niitä laitettua kun mielestäni homma on toiminut hyvin ilmankin.

WP_20150518_005

Laitteisto:

Videotykki: Acer H6510BD Full HD 3D

Screen: 92″ Itse rakennettu

Vahvistin: Yamaha HTR-4065

Etukaiuttimet: 3 kpl Amphion Ion

Takakaiuttimet: Behringer 1Control

Subwoofer: Audio Pro Addon Sub1

Levysoitin: Pro-Ject Elemental/ Technics SL-D3

+DVD/CD-soitin ja PS3

 

Lähtökohtana oli hyvä äänen- ja kuvanlaatu kohtuullisella budjetilla. Päässäni taisin miettiä kokonaisuudessaan 2000 euron summaa, mutta koska osa laitteista oli jo entuudestaan, niin tonni me taidettiin budjetiksi laittaa.

Olimme jo edelliseen asuntoon hommanneet ”sisustukseen sopivat” pääkaiuttimet. Kiertelin kuuntelemassa eri vaihtoehtoja ja ihastuin Amphionien luonnolliseen ja puhtaaseen soundiin, valintaan taisi myös vaikuttaa se, että nuo soi hyvin myös hiljaisella volume-tasolla. Sopivasti paikallisesta (asuimme silloin Kuopiossa) liikkeestä sain kolme kappaletta kohtuuhintaan, kun heiltä löytyi pari kakkoslaatuisena, tosin minä en ole mitään kauneusvirhettä noissa huomannut vieläkään.

Takakaiuttimet hommattin myös jo aiemmin. Tilasin ne Saksasta eikä valinnassa hirveästi hifistelty, koska mielestäni takakaiuttimien tehtävä täyttyy jo suhteellisen edullisillakin kaiuttimilla. Nämä taisivat maksaa sata euroa posteineen.

Videotykin hankinnassa päädyimme Aceriiin, joka meni alle 600 euron hintaluokkaan ja se kuitenkin oli FULL HD- resoluutiolla sekä lisäksi bonuksena tuli 3D- ominaisuus. Väri sai mielellään olla myös valkoinen ja melutaso mahdollisimman alhainen. Samoissa lukemissa desibelit tuntuikin melkein kaikissa köyhänmalleissa pyörivän joten 34dB pitää vain kärsiä…iltaisin tuon kyllä kuulee kun muuten on äänitaso hiljaisella.

Kangas tilattiin Saksasta (Jago24- verkkokauppa) ja malli oli rullavero-tyyppinen, mutta mehän leikkasimme kankaan irti ja liimasimme kevytlevyyn, joka maksoi parin kympin luokkia. Lisäksi tarvittiin Spray-liimaa ja kylmät hermot, kangas nimittäin meinasi olla jonkun verran rypyssä kun sen ekan kerran levyyn aseteltiin.

WP_20150508_007 WP_20150508_006
WP_20150509_002

Hermoilun jälkeen kangas saatiin kuin saatiinkin suoristettua ilman ryppyjä. Itse levy liimattiin seinään ja kuivumisen ajaksi tein alas pienet tuet kulmaraudoista.

 

Takakaiuttimet on sijoitettu ylänurkkiin, telineet tulivat kaiuttimien mukana.

WP_20160404_11_56_14_Pro

WP_20160404_11_57_10_Pro

Amphion Ion <3

Pienikokoiset pääkaiuttimet ovat olleet kyllä koko rahan arvoinen hankinta, Audio Pro:n Addon Sub1-subwoofer on hoitamassa matalimmat äänet, mutta hyvin noista pääkaiuttimistakin ääntä irtoaa. Soundi on mielestäni edelleenkin hyvin luonnollinen ja nyt kun vinyylilevyharrastus on vienyt mukanaan, niin musiikin kuuntelussa nuo toimii erinomaisesti!

Audio Pro Addon Sub 1

Audio Pro Addon Sub 1

 

Tykin melutaso saisi olla pienempi.

Tykin melutaso saisi olla pienempi.

Vinyylisoitin ei kuulunut tuohon budjettiin, mutta kun tuosta harrastuksesta innostuin, niin soitinkin piti päivittää mieleiseksi. Alle 200 euron hintaluokan soittimista Pro-Ject Elemental vaikutti niin laadun kuin muotoilunkin osalta sopivalta vaihtoehdolta ja kun se vielä oli pärjännyt hyvin testeissä ja saanut paljon kehuja, niin tuota soitinta lähdin metsästämään. Muutaman kympin säästin, kun jaksoin muutaman paikan soittaa lävitse.

Soitin oli valmiina käyttökunnossa, joten mitään ihmesäätöjä ei tarvinnut lähteä tekemään. Kyseisessä laitteessa ei ole mitään automatiikkaa eli äänivarsi pitää itse asettaa levyn alkuun ja myöskin nostaa pois levyn loppuessa.

Tämän rinnalle minulla on kakkossoitinkin jo kaapissa. Virossa käydessämme löysin kirpparilta toimivan vanhan Technincsin SL-D3 soittimen viidellä eurolla! Muut kantoivat olutkeissejä ja minä levysoitinta. Nyt siihen on parempi neula vaihdettu ja puhdistukset tehty.

Levysoitinkin löytyi samalla värityksellä kuin muut laitteet.

Levysoitinkin löytyi samalla värityksellä kuin muut laitteet.

WP_20160403_15_12_38_Pro

Niin se kuvan pätkiminen. Pitkään siinä meni ennen kuin sain kuvan ongelmitta näkyviin. Laitteisto toimi aluksi normaalisti, mutta kuukauden päästä alkoi kuvan pätkiminen. Vikaa etsittiin aluksi kytkennöistä ja laitteiden asetuksista, mitään muutoksiahan ei tuolloin oltu mihinkään tehty. Ei auttanut joten tilasin uuden 10 metrin HDMI-kaapelin, pätkiminen jatkui.  Kotiteatterivahvistin päivitettiin, tykki lähetettiin takuuhuoltoon. Tykki oli täysin kunnossa. Tässä vaiheessa taisin tilata taas uuden HDMI-johdon ja kun sekään ei auttanut niin taas yritettiin löytää netistä ratkaisu. Sitten lähetettiin kotiteatterivahvistin huoltoon ja siihen vaihdettiin joku osa, nyt on homma toiminut! Kyseessä oli uusi vahvistin ja eniten tuossa hämäsi se että ongelma alkoi ”yhtäkkiä”.

Kokonaisuutena  olen pakettiin erittäin tyytyväinen, puhdasta ääntä riittää, tykin kuvanlaatu on hyvä ja  3D-ominaisuus toimii upeasti! Ainoa asia joka ei toimi on liian pieni sohva!

/Jarkko

 

Pakkasta ja purkutöitä

Pikapäivitys ennen kuin nappaan uuden piikkauskoneen käsiin ja lähden piikkaamaan saunan ja kylmiön välissä ollutta kynnystä ja laattoja irti. Päädyimme ostamaan itselle kyseisen laitteen sen sijaan että olisimme maksaneet 50 euron päivävuokraa. Meillä on kuitenkin edessä mm. kellarissa lattian piikkausta, kun alamme valurautaputkia uusimaan ja muutenkin pitää viemäreitä varten uutta reikää saada tehtyä.

Laite hommattiin Biltemasta, puhtaasti tämän nettikeskustelun pohjalta: Onko joku hankkinut Motonet/Biltema piikkauskoneen? 

Katsotaan iltapäivällä, että tekeekö tuolla mitään.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Saimme vintiltä vaurioituneen palkin korjattua ja saunan kattoon uudet laudat. Toisena purkupäivänä oli muutaman tunnin ajan talkoolaisia ja heti kun useampi käsipari on touhuamassa, niin hommatkin etenee eri tahtiin!

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Moni tuttu on kysellyt, että meinasimmeko uusia laatatkin kylpyhuoneesta ja saunasta. Huuli pyöreänä ollaan kysymystä ihmetelty, mikä kylpyhuoneremontti se sitten on jos niitä ei uusita, tai mitä siellä sitten tehdään…maalataan katto vai vaihdetaanko jopa lauteet? No, tarkoitus ei ole kuulostaa sarkastiselta, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että pelkkiä maalaushommia ei voi vielä remontiksi kutsua.

Lähtökohta

Lähtökohta.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Loppiainen vietettiin kahdestaan juurikin tuota purkaessa. Saimme todeta että kylmiön seinien sisältäkin löytyi sydämmentykytyksiä aiheuttanutta homejälkeä…vapisevin käsin revimme pahveja ja muoveja irti. Onneksi kuitenkin saimme todeta, että vauriot oli vain näissä kylmiön seinissä…ei siis ulkoseinässä. Kylmiö oli eristetty muovilla ja styroksilla ja rakenteiden välissä oli tila josta kondensoitunut vesi ei ollut päässyt pois.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

 

Kiukaan kohta "lauteilta" katsottuna.

Kiukaan kohta ”lauteilta” katsottuna.

WP_20160106_15_04_26_Pro

Sen verran tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselle tuo valmis sauna ja kylppäri, että jopa minä olin sitä mieltä, että nyt ei vanhoja lautoja ja muuta puutavaraa sahailla polttopuuksi vaan kippasimme kaikki takapihalle ja puutavara lastattiin naama jäässä pakettiautoon…tämän kuorman kävin kippaamassa kaatopaikalle ja koska oli kyseessä vain puutavaraa, niin se lystihän ei maksa mitään. Vielä ei Riikinnevan kaatopaikka ole yhtä edistynyt kuin Kuopiossa, jossa on lähes joka materiaalille omat lavat ja näin ollen sinne lajiteltuna ei tarvitse jätteistä maksaa mitään. Muutenhan tuo sekajätteen vieminen onkin aika tyyristä, ainakin näin köyhälle.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Nyt minä lähden aloittelemaan lauantaipäivää ja jossakin vaiheessa tulee vuoronvaihto. Vielä kun saisi putkimiehen kytkemään kylppärin vedet pois niin pääsisi sieltäkin laattaa purkamaan rankemmalla kädellä. Sen verran hankalassa paikkaa kulkee nuo putket, että itse en uskalla alkaa tulppailemaan, kun ei ole kunnon työkaluja eikä sitä ammattitaitoa noihin hommiin.

/Jarkko

Viroon ostoksille osa 2

Onnistunut Tallinnan reissu on nyt takana ja ensi viikolla alkaa taas remontti etenemään!

Ensimmäisen ostosreissun teimme Joulukuussa 2014 ja tarina löytyy täältä: Viroon ostoksille.

Käyttövesiputket oli yksi tämän reissun hankinnoista ja ne saatiinkin heti aamusta kyytiin. Putkikoko Virossa on normaalisti 16/20mm ja Suomessa 15/22mm, joten ihan joka puljusta ei tarjouksia tullut. Halusimme kuitenkin samassa koossa putket, jotta jos ja kun tarvitsemme jotakin liitintä/ pikkunippeliä, niin se löytyy paikallisesta liikkeestä. Espak- niminen rautakauppa vastasi tarjouskyselyymme (vastasi moni muukin firma, mutta heillä ei tuota 15mm kokoa löytynyt) ja heiltä löytyi osia osittain varastosta ja osa piti tilata. Teimme tilauksen muutamaa päivää ennen lähtöä ja varasimme laivamatkan jälleen Tallinkilta. Aikataulut oli tuolla meille sopivat ja yöpyminen laivalla tuli edullisimmaksi.

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Tällä kertaa olimme ajoissa perillä ja laivamatkakin sujui mukavammin kun ei ollut samanlaista myrskyä ja känniääliötkin olivat jääneet maihin. Aamulla kunnollinen Buffet- aamupala nautittuna autokannelle ja taas kahdeksalta auto laivasta ulos. Pieni flunssakaan ei haitannut fiilistä…kuka järkevä ihminen odottaa innoissaan rautakaupassa shoppailua? No huvinsa kullakin. Espak sijatsi hieman eri suunnalla kuin Bauhof ja Ehituse ABC. Navigointi opasti juntit helposti kohteeseen ja satamasta oli alle viisi kilometriä perille. Tämä rautakauppa oli ripoteltu eri rakennuksiin, LVI-kalusteet/-tarvikkeet omassaan, laminaatit ja laatat omassaan jne. Paikallisia oli ostoksilla paljon heti aamusta…tämäkin jo kertoo siitä, että hintataso on hyvä. Täällä kiertelimme rauhassa, tilaamamme putkitarvikkeet saatiin vaivattomasti kyytiin (nyt oli jo laivamatkakin kustannettu) ja jäi myös aikaa katsella muuta valikoimaa.

Ensimmäisena Espak- rautakauppaan.

Ensimmäisenä Espak- rautakauppaan.

 

 

 

 

 

 

Kannattaa hankkia noin kolme euroa maksava kanta-asiakaskortti (Info-pisteestä) jolla saa ostoksista hyviä alennuksia, jos ostat kerralla enemmän niin kannattaa kysyä alennukset henkilökunnalta. Meillä oli putkitarvikkeista jo tarjous valmiiksi laskettuna ja saman henkilön kanssa sovimme alennukset mm. vessan altaasta. Loput ostokset tehtiin ”kortilla”.

Kolmen euron kortilla saimme lisäalennusta 60 eurolla.

Kolmen euron kortilla saimme ensimmäisestä kaupasta lisäalennusta 60 eurolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Espak:ista tuli ostettua siis vesiputkitarvikkeet, wc-istuin, vessan allas, maaleja, ruuveja ja muita perustarvikkeita. Laatta-/laminaattivalikoimasta emme löytäneet mieleisiä ,joten päätimme käydä myös muissa kaupoissa.

Espakin tapettivalikoima oli hyväja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Espakin tapettivalikoima oli hyvä ja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Lisää tapettivalikoimaa...

Lisää tapettivalikoimaa…

Helppoja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Helppoja ja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Ehituse ABC ja Bauhof sijaitsevat hieman eri suunnalla (satamasta helppo mennä ja matka kestää about kymmenen minuuttia. Nämä ovat tyyliltään hyvinkin ”suomalaisia”, kaikki osastot on samassa rakennuksessa ja isoimmat tuotteet/ määrät noudetaan pihahalleista.Kannattaa muuten varmistaa ennen matkaa, että haluamaasi tavaraa on varastossa.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehituse ABC kierrettin läpi, mutta isoja ostoksia ei mukaan tarttunut…vain kattovalaisin vessaan.

Vessaan tuleva kattovalaisin...koska Salla halusi.

Vessaan tuleva kattovalaisin…koska Salla halusi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka viime reissu Bauhofissa sai vieläkin oksennusrefleksin molemmissa aikaan, niin siinä se oli kuitenkin kadun toisella puolella Ehituse ABC:sta, joten kun elämässä pitää ottaa riskejä, niin päätimme astua sisälle. Valikoima tuolla kuitenkin oli meille sopiva. Tällä kertaa kaikki meni kuten pitikin. Mika Salo ja vaimonsa Noriko lapsineen oli todennut ilmeisesti saman ja Salla tietenkin ottamaan fanikuvia ja nimmareita…no ei oikeesti, annettin heidän tehdä ostoksensa rauhassa…paljonkohan Seiska olisi kuvajuorusta maksanut?

Bauhof.

Bauhof torstaina klo 10, aika hiljaista.

 

 

 

 

 

 

Täälläkin kanta-asiakaskortilla saa lisäalennusta, nyt ostimme tuon kolmen euron kortin eikä lähdetty alennuksia pyytämään henkilökunnalta. Laminaatit (30m2) jota ostimme olisi maksanut 321,12€, mutta kortilla saimme ne hintaan 223,21€.

Tätä laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

”kulahtanutta” laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poikkesimme vielä Bauhofin vieressä olevaan Markettiin ja siellä bongasimme kodinkoneliikkeen. Matkaan tarttui uusi Boschin jääkaappipakastin ja Electroluxin integroitava astianpesukone 750 eurolla. Varmasti olisi (?) halvempiakin liikkeitä ollut, mutta nuo mahtui sopivasti kyytiin ja pelkkä jääkaappipakastin olisi maksanut Suomessa lähes 800 euroa, joten kyllä ne kannatti kyytiin noukkia. Molemmilla merkeillä on vielä kansainvälinen takuu, joten ei tarvitse Viroon laitteita viedä jos niihin vikaa tulee.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Putkitarvikkeita.

Putkitarvikkeita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Auto saatiin hyvin täytettyä…olisi mahtunut enemmänkin (mieleisiä laattoja ei löytynyt), ongelmia ei tullut eteen ja ehdittiin muitakin kauppoja vielä nopeasti koluamaan. Taaskaan en ole jaksanut kokonaissäästöä pennilleen laskea, mutta noin kaksituhatta euroa kuitenkin reissulla ”tienasimme”…tuon rahan voikin sitten käyttää esimerkiksi lomamatkaan…vaikka pieni lomamatkahan tuo oli jo itsessään! Keväällä on tarkoitus pitää pienimuotoiset talkoot, joten sinnekin ostettiin samalla vähän janojuomaa.

Talkooeväät myös matkassa.

Talkooeväitä myös matkassa.

 

 

 

 

 

 

Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan huomisen askareita, tekemistä riittää, mutta järjestys on vielä(kin) epäselvä. Se on ainakin varmaa, että kotibaari ja elokuvahuone tulee olemaan hieno ja valmistumaan ensimmäisten joukossa…pitäähän nyt joku tärkeysjärjestys olla! 🙂

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

 

 

 

 

 

 

/Jarkko