Huonompaa jälkeä, kiitos.

”Kiinan muurin kokonaispituus on 8 850 kilometriä. Siitä 6259 kilometriä on varsinaista muuria, ja loput jokia tai jyrkkiä kallioseiniä, joiden ylittäminen olisi vaikeaa. Tosin muurissa on erilaisia sivuhaaroja niin paljon, että jos ne lasketaan mukaan muurin kokonaispituuteen, nousee se yli 21 000 kilometriin.”

Ai mistäkö tuo rakennelma tuli mieleen? Omanlaista muuria ollaan täälläkin rakennettu. Valmistamisessa todennäköisesti menee hieman vähemmän aikaa kuin tuossa historiallisessa kohteessa ja hyvin todennäköisesti selvitään jopa ilman kuolonuhreja. Toisin kuin Kiinassa jossa muurin rakentajia kuoli yli miljoona ihmistä. No, niiden ei sentään tarvinnut käydä samaan aikaan töissä.

Mutta nyt kun olen saanut purkaa tämän asian mielestäni, niin ymmärrätte varmasti asian mittasuhteet. Aika paljon helpommalla olisi päässyt muutamalla kipsilevyllä ja tapetinruikaleella. Nyt sen sijaan on mennyt useita suklaalevyjä, kunto, hermot ja elämänhalu sekä melkein avioliitto ja perhesuhteetkin.

Siihen pikkutakka ja jukeboksia sekä levysoitinta vierelle niin materialistinen mieli saa taas hetkeksi sielunrauhan.

Isäukkohan tuota on käynyt paljon rakentamassa ja varmaan näkee tälläkin hetkellä painajaisia saumauksesta (ei kuitenkaan ole tiilenpäitä lukemassa)…toisin kuin minä, niin hän on kuitenkin ammattilainen ja ei osaa tehdä huonoa jälkeä joten piti pyytää työnlaadun huonontamista. Seinä on vielä putsausta vaille valmis ja jos tosiaankin joku katsoo että miksi helvetissä se on noin epätasaisen näköinen niin sitä haettiinkin. Mutta hidasta hommoo jokatapauksessa.

Rouheata pintaa sanoi homo kun Innoa kuvattiin.

Lattian asennus alkaa siis häämöttämään ja sittenhän ei montaa askelta olekaan kun saa jo kaapistot paikoilleen.

Jahas. Siinäkö tämä juttu nyt oli, kahteen kuukauteen et ole mitään kirjoittanut ja tässä kaikki? Vuoden blogitekstin kirjoitit muutamassa minuutissa. Yrittäisit edes.  Ei, ei irtoa mitään…tai irtoaisi, huonoja juttuja pyörii paljonkin mielessä mutta ei remontoimiseen liittyvää. Päätän siis päiväni tähän.

”Ei Roomaakaan rakennettu päivässä” ~Martin Lothar King~

/Jarkko

Sulon huusholli

Sulon huoneen remontti on tullut päätökseensä (tosin perinteitä kunnioittaen jätimme vielä kattolistat laittamatta…ehtiihän ne sitten vaikka kymmenen vuoden päästä).

Sulon huonetta olemme tehneet vähän tässä pikku hiljaa aina jossain sopivassa rakosessa. Jarkolla on ollut ihan riittämiin hommaa ulkoterassien ja puruhommien kanssa, joten Sulon huone on suosiolla saanut odottaa valmistumista. Tietysti rahatilannekin on tällä hetkellä semmoinen, että joutuu kyllä oikeasti miettimään mitä sitä tekee ja mitä on rahaa ostaa.

Sulo nukkui viime yön ekaa kertaa omassa huoneessaan ja nukkui kuin tukki. Tosin aamulla väitti että koko yön oli pelottanut, mutta tais keksiä omiaan 😀

Kuvakollaasia, olkaa hyvät:

Kaatopaikalta löytyneestä lodjusta tehtiin Sulolle liitutaulu.

Kaatopaikalta löytyneestä lodjusta tehtiin Sulolle liitutaulu.

Joskus vannoin, että en ikinä tule ostamaan omalle lapselleni automattoa. Noh, siinä se nyt on. Ihan hyvä tuossa on kruisailla ja lattiakin kestää ehkä kauemmin ehjänä.

Joskus vannoin, etten ikinä tule ostamaan omalle lapselleni automattoa. Noh, siinä se nyt on. Ihan hyvä tuossa on kruisailla ja lattiakin kestää ehkä kauemmin ehjänä.

Ei ollut varaa tapetoida koko seinää, niin ostin kaverilta taulun verran tapettia :D Kyllä köyhä keksii keinot!

Ei ollut varaa tapetoida koko seinää, niin ostin kaverilta taulun verran tapettia 😀 Kyllä köyhä keksii keinot!

Sulon huoneeseenkin tuli ripaus retroa lamppujen ja nojatuolin mukana.

Sulon huoneeseenkin tuli ripaus retroa lamppujen ja nojatuolin mukana.

Tein pienen karsinnan leluille ja eipä tainnut Sulokaan tajuta että puolet leluista lähti autuaimmille niityille.

Tein pienen karsinnan leluille ja eipä tainnut Sulokaan tajuta että puolet leluista lähti autuaimmille niityille. Ja kaikista tärkein asia Sulolle pikkuautojen lisäksi oli se, että vinyylilevysoitin saatiin asennettua huoneeseen. Sleepy Sleepersin ”Kesämopo” ja ”Pumpulitissi” ovat taas kovassa soitossa.

 

Sulon huoneen alkuperäissuunnitelmasta jäi voimaan ainoastaan listat. Kiipeilyseinä tilkittiin umpeen ja lattian väri muuttui vihreästä valkoiseksi. Ehkä hyvä niin, olisi voinut olla pikkusen liian räväkkä jopa omaan silmämunaan. Vihreää lattiamaalia olisi siis kaupan! 😀

 

/Salla

Viimeinen makuuhuoneremontti korkattu!

Minulla alkoi viikon mittainen kesäloma viime torstaina ja maanantaina iskikin sitten tylsistymisen huippu ja ilmoitin Jarkolle, että nyt alkaa Sulon huoneen remontti. Homma aloitettiin purkamisella, koska halusimme varmistua ettei mitään ikäviä yllätyksiä löydy seinistä. Kuivalta ja terveeltä näytti niin yläkerran rakenteiden kuin pojan huoneen seinienkin kannalta, joten ei muuta kuin hommat tulille!

Poistimme lastulevyt seinistä

Poistimme lastulevyt seinistä ja hioimme lautalattian

WP_20160705_14_00_59_Pro

Levyssä näkyvä musta ei onneksi ollut hometta vaan ihan jonkun paikallisen katutaiteilijan spraymaalitöherrys.

Revimme pinkopahvit seinistä ja Jarkko purki lautaseinää sen verran että sai varmistettua rakenteiden kunnon :)

Revimme pinkopahvit seinistä ja Jarkko purki lautaseinää sen verran että sai varmistettua rakenteiden kunnon 🙂 Ja hyvältä näytti. Myös pahvinen (?!) katto tiputettiin alas.

Lattia on nyt hiottu ja seinät levytetty uudestaan. Sulon huoneeseen piti alun perin tulla vihreä lattia, johon olisimme maalanneet autotien, mutta kuten aina niin myös tälläkin kertaa mieli oli jo muuttunut. Lattiasta tulee valkoinen ja ihan siitä syystä, että tämä asunto on helpompi tulevaisuudessa myydä vähän neutraalimpien ratkaisujen siivittämänä. Toinen puoli talosta on kuitenkin jo niin erikoinen, että tämä puoli tuo sitten tähän kokonaisuuteen pientä tasapainoa.

Nenä oli suorassa

Nenä oli suorassa

Otimme lautaseinän esiin ja maalasimme sen helmiäisen valkoisella. Tosin helmiäinen ei näy kun Jarkko sotki parin desin purkin n. kahdeksaan litraan valkoista maalia. Eli seinä on tavallinen valkoinen, mutta helmiäinen kuulostaa joka tapauksessa hienommalta.

Otimme lautaseinän esiin ja maalasimme sen helmiäisen valkoisella. Tosin helmiäinen ei näy kun Jarkko sotki parin desin purkin n. kahdeksaan litraan valkoista maalia. Eli seinä on tavallinen valkoinen, mutta helmiäinen kuulostaa joka tapauksessa hienommalta.

Alakerrasta löytyi sisustustiiliä sen verran, että saamme tehtyä hauskan yksityiskohdan huoneeseen. Tuo paskainen laatikko pestään ja teen siihen jonkun taideteoksen kunhan saan inspiraation...

Alakerrasta löytyi sisustustiiliä sen verran, että saamme tehtyä hauskan yksityiskohdan yhteen seinään. Tuo paskainen laatikko pestään ja teen siihen jonkun kyhelmän, kunhan saan inspiraation. Tuo toimii myös jatkossa jonkinlaisena naulakkona, kun ruuvaan siihen pari koukkua kiinni.

Joku teistä saattaa muistaakin, että Jarkko teki Sulon huoneeseen jo aikoja sitten kiipeilyseinän. Noh, sehän ei sitten käytännössä toiminutkaan ja oli vielä hitokseen ruma, joten se aukko täytettiin villalla ja vedettiin levy päälle. RIP kiipeilyseinä.

Hommat ovat rullanneet tämän huoneen remontin osalta hyvin, kunpa aina olisikin vain näin helppoja hommia! Ainoa miinuspuoli tämän huoneen remontoinnissa on se, että olohuone toimittaa myös Sulon huoneen virkaa. ”Muutaman” kerran on tullut astuttua legopalikan sekä pikkuauton päälle ja lelutkin ovat olleet takavarikossa, koska ahtaanpaikan remonttimies ei ole enää ollut päiväkausiin kiinnostunut siivoamisesta.

On meillä siistiä.

Tervetuloa kahville.

Voisin myös antaa kultaisen vinkin kaikille niille jotka suunnittelevat ulkoseinien rappausta, suojatkaa ikkunat. Me emme sitä tehneet syystä jota en tiedä ja tässä tulos…

Kuivahtaneet, auringon polttamat roiskeet eivät lähteneet ikkunoista millään myrkyllä irti. Viimeinen keino oli tehokas, vahaa ja laikalla hinkkausta. Luojan kiitos ei tarvinnut lähteä ikkunakaupoille!

Kuivahtaneet, auringon polttamat roiskeet eivät lähteneet ikkunoista millään myrkyllä irti. Viimeinen ja ainoa keino oli tehokas, vahaa ja laikalla hinkkausta. Luojan kiitos ei tarvinnut lähteä ikkunakaupoille!

Ensi viikolla aloitetaan tekemään vihdoin ja viimein ulkoterasseja. Pientä Viron matkaakin on varmasti taas luvassa, koska yhtä jos toista remppatavaraa olisi hankittava ja paikallisten rautakauppojen hinnat/tarjonta eivät miellytä, joten köyhän on lähdettävä vähän etemmäksi kalaan 🙂

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-Salla

 

 

 

Vankina omassa kodissa

Dapadii dapaduu, iltaa kaikille tasapuolisesti!

Täällä on hetkinen jo kylvetty ja saunakin on pariin otteeseen korkattu, ensi viikolla saa luvan olla valmista listoja myöten.

Äkkiähän tuo aika on mennyt ja pienoinen toivottomuus on muuttunut hempeäksi innoksi. Täytyy kyllä tunnustaa, että muutamaan kertaan auringon paistaessa ulkona ja itse sisällä vankina pölykeuhkoineen touhuten (Olli, en minä niitä laattoja sisällä rälläköinyt) mietin että miksi ihmeessä pitää tälläista kakkelia touhuta. Sitten muistin, että itsehän me tämä vapaaehtoisesti hankittiin. Yskäisin kuten Alpo Kurkinen ja jatkoin hommia.

IMG-20160320-WA0001

Tällä viikolla oli lauteiden asennusta, onneksi jälleen kerran saatiin apua isäukkelilta, niin homma saatiin aika nopeasti kahdestaan pakettiin.

WP_20160317_12_06_02_Pro

Lauteiden rungot kasattiin kakkosnelosesta täkkipulteilla kiinnittäen. Seinän ja runkopuun väliin asensimme vanerilaput, nyt ei jää vesi seisomaan tuohon välikköön. Alalauteesta tuli lähes koko saunan kokoinen tanssilattia ja peräseinän ylälaude on leveydeltään 90cm joten siellä voi lökötellä ihan urakalla.

Kiukaaksi valittiin Kota Kuru 20, myymälän mallikappale, hinta edullisempi.

Kiukaaksi valittiin Kota Kuru 20, myymälän mallikappale, hinta edullisempi.

Suunnitelmissa oli tehdä lauteet myöskin sivuille, mutta niistä toinen sivu päätettiin jättää pois. Kun kasasimme runkoja niin päätin, että toisesta puolesta tehdään ”irtolaude” joten puolta voi vaihtaa. Kun perälaude oli valmis ja Salla sekä Äiti istuivat sitä testaamassa niin päätimme että myöskään toista sivulaudetta ei tehdä isona vaan teenkin pienet ”kuutiot” joita voi liikutella. Näin ne suunnitelmat muuttuu lennosta.

Mitäs muuta touhusimme tällä viikolla? Ei meinaa itsekään enää muistaa, mutta viikkohan alkoi viimeisten laattojen asennuksella, saumauksella ja silikonihommilla, wc-istuin liimattiin/pultattiin. Putkimies kävi kytkemässä jakotukit ja samalla uusimme kellarista tulevat putket. Nyt ei ole kuin keittiöön vanhat putket ja alakerrassa yksi linja. Listoja, ovi saunaan, sähkötöitä, kiukaan asennus ja mitä kaikkea.

Laattojen asennus "kattoon" otti myös oman aikansa.

Laattojen asennus ”kattoon” otti myös oman aikansa.

WP_20160229_15_45_27_Pro

IMG-20160320-WA0016

Tänään laitettiin kodinhoitohuoneen lattia lopullisesti kiinni. Siitähän se alkoi sitten kyseisen huoneen tekeminen. Seinät maalataan, lattiapinta uusitaan, pesukone tulee allaskaapin yhteyteen jne.

Kodinhoitohuone raivattu työkaluista ja kaikesta muusta remonttitavarasta.

Kodinhoitohuone raivattu työkaluista ja kaikesta muusta remonttitavarasta.

Uusittiin kylpyhuoneen ovi.

Uusittiin kylpyhuoneen ovi.

Nimittäin Salla maalasi sen jollakin kellarista löytyneellä jämämaalilla.

Nimittäin Salla maalasi sen jollakin kellarista löytyneellä jämämaalilla.

Saunan seinään etikka- teräsvilla-seosta teellä terästettynä.

Saunan seinään etikka- teräsvilla-seosta teellä terästettynä.

No, nyt ei ajatus juokse joten juoksen suihkuun. Kuvia valmiista rempasta tulee ensi viikolla…vielä puuttuu listoja yms.

/Jarkko

Do It With The Minion Style

Maanantai. Heti piti aamusta lähteä hakemaan lisää puutavaraa, kun viikonloppuna tuli tehtyä sutta ja sekundaa.

Saunan seinän alalaitaan asennettiin 25cm vanerisoirot johon tulee pari riviä laattaa ja johon uuden lattian kaadot saadaan merkattua näppärästi. No ne on naulapyssyllä sinne nyt laitettu ja on vaaterissa…mutta kun lähdettiin korkeimmasta kohtaa liikenteeseen niin eri tasossa olevan entisen kylmähuoneen lattian kohdilla on nyt yli 5cm raot ja sinne piti siis hakea täytettä. Ammattimies olisi saattanut tehdä toisin.

WP_20160125_10_45_43_Pro

No itsehän sitä piti trukin hyttiin hypätä, kun puutavaraliikkeessä oli ruuhkaa.

Osuu, ei osu, osuu!

Osuu, ei osu, osuu!

Sitten vanerisuikaleet kyytiin ja menoksi, onneksi suikaleet saatiin kaupantekijäisiksi.

WP_20160125_10_49_02_Pro

Sinnehän ne sitten paikalleen laitettiin ja seuraavana oli vuorossa saunan seinien villoitusta. Muutama kohta on vielä laittamatta, jotta sähkö- ja kaiutinjohdot saadaan vedettyä paikoilleen. Kyllä, saunaan tulee Bilteman venekaiuttimet ja kodinhoitohuoneeseen vahvistin sekä cd- ja vinyylisoitin…nuo kaikki on jostakin tullut haalittua/ jäänyt jemmaan joten pitäähän ne hyödyntää.

WP_20160125_18_40_57_Pro

Villoituksen jälkeen tehtiin suihkun vesiputkille lattiaan ja seinään urat. Paineilmatoiminen talttavasara osoittautui jälleen tarpeelliseksi.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Seinäurat yritettiin tehdä varovaisemmin, kun taustalla oleva seinä on savupiippua ja hormeihin asti ei haluttu uria tehdä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Ylä- ja alalauteiden rungoille on tehty vahvikkeet valmiiksi, ei pitäisi notkahdella! Alalaude tulee olemaan melkein koko saunan kokoinen ja ylälauteetkin kiertää kolmella seinällä. Laudetavara on hyvin todennäköisesti 145mm leveää kuusipuuta joka sävytetään kotitekoisella etikkaseoksella harmaaksi. Ai miksi, rahanpaskaa on kulunut nyt jo liikaa joten tuo kuusipuu on edullisinta (ja itse asiassa juurikin leveämpänä) ja harmaa sävy on se mitä haemme.

Sitä ennen kuitenkin pitää saada lattiavalu tehtyä, jotta se ehtii kuivua mahdollisimman pian ja saadaan lattialämmitys päälle. Sitäpä varten lähdemmekin hakemaan lisää laastia…20 kilon säkkejä menee about 35 kpl joten huomenna on tiedossa kuntoilua, kun niitä kellarista valmiina seoksena ylös kannan/kannetaan, riippuen siitä että onko hommassa kaveria apuna.

/Jarkko

Kukkuluuruu, mittee teille kuuluu?

Meille kuuluu laiskottamista. Ei olla sitten makkarirempan jälkeen saatu juurikaan aikaiseksi mitään. Tiedättekö sen tunteen kun ei vaan jaksa enää innostua remppahommista? Nyt on kyllä ollut aivan totaallinen innostuksen puute. Eikä tästä syystä kumpikaan meistä ole vaivautunut edes blogia päivittämään.

Mutta, otetaanko katsaus valmiiseen makuuhuoneeseemme?…

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin :)

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin 🙂

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin ;)

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin 😉

Uuden Vuoden aaton jälkeen alkaa meillä sauna-kylpyhuone- sekä kodinhoitohuoneremppa. Siinä sitä onkin pientä hommaa taas useammaksi viikoksi.

Täytyy kyllä hattua nostaa ihmisille, jotka rakentavat uutta taloa tai tekevät vastaavanlaista remppaa kuin me vielä täyspitkien työpäivien päälle. Itselläni on jo koulupäivien jälkeen sellainen olo, että ei paljoa tee mieli tarttua remonttivehkeisiin ja viikonloputkin mielummin öllöttelee rauhassa ja tekee kaikkea muuta ”hyödyllistä”. Onhan tässä nyt otettava itseään niskasta kiinni jos meinasi saada tämän kämpän kuntoon joskus…

Onneksi pieni motivaation puraisu on tullut tuon tulevan rempan suhteen 🙂

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Sweet 80`s

Sweet 80`s

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Loppuun haluaisin vielä muistuttaa, että hirveen halvalla ei saa hyvää. Tilattiin vessaan ulkomailta hieno hana, joka vuoti todella hienosti betonitasolle. Hana oli niin hieno, että sitä ei voinut loppupeleissä edes käyttää.

Käytiin pari viikkoa sitten ostamassa paikallisesta rautakaupasta uusi hana, jonka Jarkko sai eilen tuskan ja kirosanojen saattelemana paikoilleen. Nyt on toimiva hana, joka ei vuoda eikä pidä hitonmoista melua vettä laskettaessa. Opimme siis ainakin tästä sen, että nuo hanat ja suihkuhommat ovat sellaisia, että niissä ei turhaan kannata säästää.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Mukavaa vuodenvaihdetta jokaiselle! 🙂

tulitus

/Salla

Machine room in progress

Ulkoa kuuluu kauhia pauke ja naputus. Appiukko tuli jelppimään meitä poloisia ja kohta onkin uudet ulko-ovet paikoillaan. Ovet tilattiin jo kesällä ja ei tietenkään tarkistettu onko ne meidän tilaamat kahvat myöskin mukana (koska kyllähän ne nyt ovat). Noh, eivät olleet, mutta pötkitään nyt ainakin viikonlopun yli ilman ovien kahvoja.

Makuuhuone on oikein mallikkaasti aluillaan. Jarkko tarkisti viime viikolla vintiltä käsin, että mahtaako makkarin yläpuolella näkyä mitään hälyttävää. Makkarin yläpuoli sai terveenpaperit, joten sitä voidaan nyt hyvillä mielin rempata ilman pelkoa, että tarvitsisi uusia kattoa tms.

Meillähän oli tarkoitus tyhjentää puruista koko yläkerta, korjata mahdolliset lahovauriot, laittaa puhallusvilla ja iskeä laudoitus villojen päälle. Sama tarkoitus on vieläkin, mutta hölmöjä kun ollaan, niin jätetään se homma kevääseen.

Ollaan tultu siihen tulokseen, että nihkeän remonttibudjetin vuoksi tullaan lappamaan purut itse pois välipohjasta ja talvipakkasilla se ei oli kovin järkevää touhua. Veikkaan nimittäin, että 40 kuutiota purua ei tyhjene ihan päivässä näillä ripuliranteilla.

Maali on ehket jo makkarissa kuivunut, joten lähdempä irroittelemaan sähköjohtoja ja hiomaan päätyseinää, jonneka lätkäistään tapetti 🙂 Makkarista tullee muuten uppee ja luotamme taaskin vakioväriimme, mustaan.

Iloinen kuvakollaasi märästä katosta ja seinästä. Ihan ite tein.

Iloinen kuvakollaasi märästä katosta ja seinästä. Ihan ite tein.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Goodbye! (harjoittelen tässä samalla vähän enkkua)

-S

 

Viroon ostoksille osa 2

Onnistunut Tallinnan reissu on nyt takana ja ensi viikolla alkaa taas remontti etenemään!

Ensimmäisen ostosreissun teimme Joulukuussa 2014 ja tarina löytyy täältä: Viroon ostoksille.

Käyttövesiputket oli yksi tämän reissun hankinnoista ja ne saatiinkin heti aamusta kyytiin. Putkikoko Virossa on normaalisti 16/20mm ja Suomessa 15/22mm, joten ihan joka puljusta ei tarjouksia tullut. Halusimme kuitenkin samassa koossa putket, jotta jos ja kun tarvitsemme jotakin liitintä/ pikkunippeliä, niin se löytyy paikallisesta liikkeestä. Espak- niminen rautakauppa vastasi tarjouskyselyymme (vastasi moni muukin firma, mutta heillä ei tuota 15mm kokoa löytynyt) ja heiltä löytyi osia osittain varastosta ja osa piti tilata. Teimme tilauksen muutamaa päivää ennen lähtöä ja varasimme laivamatkan jälleen Tallinkilta. Aikataulut oli tuolla meille sopivat ja yöpyminen laivalla tuli edullisimmaksi.

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Tällä kertaa olimme ajoissa perillä ja laivamatkakin sujui mukavammin kun ei ollut samanlaista myrskyä ja känniääliötkin olivat jääneet maihin. Aamulla kunnollinen Buffet- aamupala nautittuna autokannelle ja taas kahdeksalta auto laivasta ulos. Pieni flunssakaan ei haitannut fiilistä…kuka järkevä ihminen odottaa innoissaan rautakaupassa shoppailua? No huvinsa kullakin. Espak sijatsi hieman eri suunnalla kuin Bauhof ja Ehituse ABC. Navigointi opasti juntit helposti kohteeseen ja satamasta oli alle viisi kilometriä perille. Tämä rautakauppa oli ripoteltu eri rakennuksiin, LVI-kalusteet/-tarvikkeet omassaan, laminaatit ja laatat omassaan jne. Paikallisia oli ostoksilla paljon heti aamusta…tämäkin jo kertoo siitä, että hintataso on hyvä. Täällä kiertelimme rauhassa, tilaamamme putkitarvikkeet saatiin vaivattomasti kyytiin (nyt oli jo laivamatkakin kustannettu) ja jäi myös aikaa katsella muuta valikoimaa.

Ensimmäisena Espak- rautakauppaan.

Ensimmäisenä Espak- rautakauppaan.

 

 

 

 

 

 

Kannattaa hankkia noin kolme euroa maksava kanta-asiakaskortti (Info-pisteestä) jolla saa ostoksista hyviä alennuksia, jos ostat kerralla enemmän niin kannattaa kysyä alennukset henkilökunnalta. Meillä oli putkitarvikkeista jo tarjous valmiiksi laskettuna ja saman henkilön kanssa sovimme alennukset mm. vessan altaasta. Loput ostokset tehtiin ”kortilla”.

Kolmen euron kortilla saimme lisäalennusta 60 eurolla.

Kolmen euron kortilla saimme ensimmäisestä kaupasta lisäalennusta 60 eurolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Espak:ista tuli ostettua siis vesiputkitarvikkeet, wc-istuin, vessan allas, maaleja, ruuveja ja muita perustarvikkeita. Laatta-/laminaattivalikoimasta emme löytäneet mieleisiä ,joten päätimme käydä myös muissa kaupoissa.

Espakin tapettivalikoima oli hyväja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Espakin tapettivalikoima oli hyvä ja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Lisää tapettivalikoimaa...

Lisää tapettivalikoimaa…

Helppoja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Helppoja ja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Ehituse ABC ja Bauhof sijaitsevat hieman eri suunnalla (satamasta helppo mennä ja matka kestää about kymmenen minuuttia. Nämä ovat tyyliltään hyvinkin ”suomalaisia”, kaikki osastot on samassa rakennuksessa ja isoimmat tuotteet/ määrät noudetaan pihahalleista.Kannattaa muuten varmistaa ennen matkaa, että haluamaasi tavaraa on varastossa.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehituse ABC kierrettin läpi, mutta isoja ostoksia ei mukaan tarttunut…vain kattovalaisin vessaan.

Vessaan tuleva kattovalaisin...koska Salla halusi.

Vessaan tuleva kattovalaisin…koska Salla halusi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka viime reissu Bauhofissa sai vieläkin oksennusrefleksin molemmissa aikaan, niin siinä se oli kuitenkin kadun toisella puolella Ehituse ABC:sta, joten kun elämässä pitää ottaa riskejä, niin päätimme astua sisälle. Valikoima tuolla kuitenkin oli meille sopiva. Tällä kertaa kaikki meni kuten pitikin. Mika Salo ja vaimonsa Noriko lapsineen oli todennut ilmeisesti saman ja Salla tietenkin ottamaan fanikuvia ja nimmareita…no ei oikeesti, annettin heidän tehdä ostoksensa rauhassa…paljonkohan Seiska olisi kuvajuorusta maksanut?

Bauhof.

Bauhof torstaina klo 10, aika hiljaista.

 

 

 

 

 

 

Täälläkin kanta-asiakaskortilla saa lisäalennusta, nyt ostimme tuon kolmen euron kortin eikä lähdetty alennuksia pyytämään henkilökunnalta. Laminaatit (30m2) jota ostimme olisi maksanut 321,12€, mutta kortilla saimme ne hintaan 223,21€.

Tätä laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

”kulahtanutta” laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poikkesimme vielä Bauhofin vieressä olevaan Markettiin ja siellä bongasimme kodinkoneliikkeen. Matkaan tarttui uusi Boschin jääkaappipakastin ja Electroluxin integroitava astianpesukone 750 eurolla. Varmasti olisi (?) halvempiakin liikkeitä ollut, mutta nuo mahtui sopivasti kyytiin ja pelkkä jääkaappipakastin olisi maksanut Suomessa lähes 800 euroa, joten kyllä ne kannatti kyytiin noukkia. Molemmilla merkeillä on vielä kansainvälinen takuu, joten ei tarvitse Viroon laitteita viedä jos niihin vikaa tulee.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Putkitarvikkeita.

Putkitarvikkeita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Auto saatiin hyvin täytettyä…olisi mahtunut enemmänkin (mieleisiä laattoja ei löytynyt), ongelmia ei tullut eteen ja ehdittiin muitakin kauppoja vielä nopeasti koluamaan. Taaskaan en ole jaksanut kokonaissäästöä pennilleen laskea, mutta noin kaksituhatta euroa kuitenkin reissulla ”tienasimme”…tuon rahan voikin sitten käyttää esimerkiksi lomamatkaan…vaikka pieni lomamatkahan tuo oli jo itsessään! Keväällä on tarkoitus pitää pienimuotoiset talkoot, joten sinnekin ostettiin samalla vähän janojuomaa.

Talkooeväät myös matkassa.

Talkooeväitä myös matkassa.

 

 

 

 

 

 

Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan huomisen askareita, tekemistä riittää, mutta järjestys on vielä(kin) epäselvä. Se on ainakin varmaa, että kotibaari ja elokuvahuone tulee olemaan hieno ja valmistumaan ensimmäisten joukossa…pitäähän nyt joku tärkeysjärjestys olla! 🙂

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

 

 

 

 

 

 

/Jarkko

 

Kantavan väliseinän purkaminen

Lähtötilanne, kuva otettu olohuoneen puolelta ja seinän takana siis keittiö.

Lähtötilanne, kuva otettu olohuoneen puolelta ja seinän takana siis keittiö.

Keittiö alku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään saimme vihdoinkin kaksiosta keittiön ja olohuoneen välisen seinän auki, vaikka valmista ei vielä ole, niin oli mukava päästä näkemään huoneiston uusi, avarampi ilme!

Lähtötilannehan oli se, että emme tienneet onko seinässä kantavia rakenteita, mutta melko varmoja asiasta olimme. Seinä kulki aika lailla asunnon keskellä ja mitä viisaammilta olimme kuulleet, niin monesti tämän ikäluokan taloissa kantavia seiniä on lähes jokainen.

Nopeasti tuo tuli varmistettua, kun olimme saaneet tieltä pois lastulevyt, pahvit ja raakalaudat sekä tietenkin purut, joita seinien välistä sai pöllytellä useita jätesäkillisiä. Runkopuut oli ylhäältä lovettu ja päällä makasi kakkosnelonen (jonka yllä kulkee lattian juoksut).

Seinän runkopuut oli ylhäältä lovettu, tuskin huvikseen.

Seinän runkopuut oli ylhäältä lovettu, tuskin huvikseen.

Vanhat lämmitysputket ja neljä runkotolppaa odottaa irroitustaan.

Vanhat lämmitysputket ja neljä runkotolppaa odottaa irroitustaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Otimme myös yläkerasta lattian auki tuolta kohdalta, jotta pääsimme näkemään yläpuolisen rakenteen ja tarkoitus oli myös rakentaa väliaikaiset tuet yläkautta. Neljä runkotolppaa tulisi lähtemään tieltä pois vajaan kolmen metrin matkalta. Matkaahan tuossa ei hirveästi ollut, mutta painoa varmasti sitäkin enemmän.

Runkopuiden yläosat pätkäistiin ennen irroitusta.

Runkopuiden yläosat pätkäistiin ennen irroitusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mietimme aluksi väliaikaisia tolppia vierelle, yläkerrasta tukemista jne. mutta eilen veljpojan kanssa päätimme, että ei se katto mihinkään tuolta matkalta notkahda, kun runkotolpan toinenkin pää on kuitenkin seinän sisällä tuettuna. Ensiksi vanhat lämmitysputket poikki puukkosahalla, puukkosahalla, puukkosahalla…on muuten ihan hyvä ostos ollut ja ahtaistakin paikoista on saanut nauloja ja puita katkottua. Ei ollut vettä sisällä vaikka jostakin syystä yläpäät oli tulpattu…järjellä kun ajatteli, niin ei niissä vettä voinut olla, koska kyseinen lämmitysjärjestelmä ei ollut enää käytössä. Silti piti varovasti pieni reikä putkeen tehdä ja tilanne tarkistaa :).

lämmitysputket tulpattuna.

lämmitysputket tulpattuna.

 

 

 

 

 

 

Sitten oli vuorossa neljän runkotolpan katkaiseminen. Ensimmäinen poikki, ei notkahtanut. Toinen poikki, vieläkään ei mitta muuttunut katon ja lattian välillä. Kolmannen tolpan katkaisun jälkeen hyvästelimme velipojan kanssa toisemme, ristinmerkit rintaan ja puukkosaha, puukkosaha käteen. Tolppa poikki ja ei tullut katto niskaan! Seuraavaksi kaksi 115×115 liimapuutolpaa päihin ja kolmas näiden kahden päälle. Painoivat pirulaiset sen verran, että ihan helppoa ei mallailu kahdestaan ollut…isäukko kävi juuri pyörähtämässä, joten lisäkäsiä oli kriittisille hetkille ja tolpat menikin suht helposti paikalleen. Toki jouduttiin lekaa näyttämään, kun Joni oli juuri sopivan mittaisiksi tolpat katkaissut. Sitten ylätolppa kiinni ylhäältä päin ja pystytolpat alhaalta. Näin ei jäänyt ruuveja näkyviin (Laitan kyllä vielä mielenrauhan saavuttamiseksi pari ruuvia yläosiinkin). Mitä lysti maksoi? Kolmen metrin pituisia liimapuutolppia meni kolme kappaletta ja ne maksoivat 90 euroa (paikallisesta liikkeestä olisi maksanut 115 euroa tingittynä, joten kävin ne Kuopiosta), ruuveihin upposi 20 euroa, mutta ostin niitä samalla ”säkillisen”. Aikaa hommaan meni kokonaisuudessaan vajaa kaksi päivää, koska mm. raakalaudat pyrimme saamaan ehjinä irti ja toki piti suunnitella toteutus.

Tolpat paikallaan...vielä hienosäätöä.

Tolpat paikallaan…vielä hienosäätöä.

Hienosäätäjä.

Hienosäätäjä.

Pystytolppa alhaalta lovettuna.

Pystytolppa alhaalta lovettuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Valmis".

”Valmis”.

 

 

 

 

 

 

Nyt, kun kokonaisuuden näkee, niin ehkä emme laitakaan oviaukkoa umpeen.

 

/Jarkko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lomailua, remontin suunnittelua ja elämästä nauttimista

Mitteepä kuuluu näin 2014 vuoden viimeisinä päivinä, vuan mistäpä sitä tietää kukkaan ettei olis muutenni viimesiä?

Tuosta Sawonmaalaisesta ajatelmasta onkin hyvä hypätä siihen, että tässä on lähipäivinä juurikin elämästä nautittu ja näin on tarkoitus tehdä jatkossakin.

Vietimme Joulun Vuokatissa isolla porukalla ja vanhempieni vuokraama mökki antoi mukavat puitteet niin avantouinnin kuin leivinuunin lämmössä löhöilylle. Perinteisesti ruokaa tuli syötyä juurikin niin paljon kuin vain maha antoi periksi ja pöytäjääkiekkopeliä naputeltua sormet verillä.

Remontti ei muuten ole edennyt mihinkään, stressiä ei ole sen suhteen otettu vaan tämä on ollut sitä akkujen latailua ja remontin suunnittelua.

Seuraavana vuorossa on kantavan seinän tukeminen 115×115- kokoisilla liimapuupalkeilla (jotta saadaan yläkerran kylmän huoneen lattiapurut paikalleen ja täten turha lämpöhukka pois), makuuhuoneesta siistitään sinne jäävät yläkaapistot, wc:n/ kylpyhuoneen purkamista jatketaan lattiasta.

Liimapuupalkit jää näkyville, väri voisi olla sama "turve" kuin lautaseinissäkin.

Liimapuupalkit jää näkyville, väri voisi olla sama ”turve” kuin lautaseinissäkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Makuuhuoneen yläkaapit ovia vailla, myös lautaseinät saa saman sävyn kuin alempana.

Makuuhuoneen yläkaapit ovia vailla, myös lautaseinät saa saman sävyn kuin alempana.

 

 

 

 

 

 

 

Ennen kuin kylppärin lattiaa päästään valamaan, tulee uudet vesiputket ja viemärit vetää paikalleen. Edelleen on selvittämättä, että mistä kautta lämminvesi tuonne kaksioon tulee. Onko kukaan todennut lämpökameran tai vastaavan laitteen hyötyä suhteessa siihen, että ei tarvitse ottaa lattioita auki oletuksella ” tästä ne täytyy kulkea”? Entä kannattaako jättää hyväkuntoiset purut kylppärin lattiavalun alle vai korvata ne jollakin muulla?

Näihin kysymyksiin päätetään tämä vuosi ja toivotellaan kaikille Hyvää Uutta Vuotta!

Operaatio putkien metsästys

Kaksion puoli alkaa olla siinä vaiheessa, että pitäisi päästä purkamaan vesipisteitä pois. Yhdessäkään ei nimittäin ole sulkuja erikseen, joten ei auta kun alkaa etsimään missä putket kulkee (jakotukkeja ei ole myöskään näkynyt). Rakennusvirastosta ei ikävä kyllä löytänyt tämän talon piirrustuksia, paitsi pohjapiirrustus joka meillä jo on.

Lattian avausta.

Lattian avausta.

No ei auta, eteisen lattiaa siis auki, vaikka haavekuvissa oli, että se saadaan säilytettyä…saadaan se vieläkin, osittain…katsotaan minkälainen tulee, kun kasataan. Lautalattian purkamisessa tarvittiin malttia, vääntöraudalla ja vasaralla sekä taltalla sai aika hyvin ”nitkuteltua” lautaa ylös, mutta muutamassa kohtaa oli vedetty sen verran pitkillä nauloilla, että lauta halkesi. Siskon mies oli mukana auttamassa, joten saimmekin aika pikaisesti lattiaa auki ja puruja pussiin. Purut on edelleen ollut hyvinkin tuoreen oloista eikä mitään ihmeellistä ole seasta löytynyt.

Samu tuumailee.

Mihin ne putket on laitettu?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihdoin alkoi putkia löytyä (viemäriä ja käyttövesiputkia ja myös vanhat lämmitysputket) ja alkoi näyttämään sille, että kaksiosta saadaan vedet poikki!

Putket lattian alla

 

 

 

 

 

Seuraavana päivänä siskon mies ( tällä kertaa eri mies…ja kyseessä myös toinen sisko :D) tuli katkomaan putkia ja oletimme, että ne tulevat samasta suunnasta ja tietenkin sieltä päästä missä on lämminvesivaraaja.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaan eipä ne tullutkaan samasta suunnasta, jostakin kumman syystä kylmävesi kiertää kellarissa koko talon pituudelta ja nousee sieltä kaksioon ja jatkaa matkaa talon keskellä oleviin vessoihin, mutta lämminvesi taas tulee toisesta suunnasta. No nyt on putket poikki ja väliaikaisesti sentään liitännät tehty, niin että pääsemme suihkuun ja vettä tulee…vaan ei pöntöille. Nyt pitää alkaa miettimään uusia suunnitelmia.

ps. Eilen löysimme Ikean poistonurkasta kaksion saarekkeeseen edullisen kaapiston (samalla säästyttiin kasaamiselta) ja Salla ja Wilma ovat sävyttäneet lautaseiniä. Tästä lisää tarinaa heidän kirjoittamanaan. Heippa hei!

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Petsiä seinään.

Petsiä seinään.

 

 

 

 

 

/Jarkko

Lautalattian kunnostaminen

Eteisen lattia muovimaton poiston jälkeen.

Eteisen lattia muovimaton poiston jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, kaksion muovimattojen alta löytyi eteisestä sekä keittiöstä lautalattia. Lattian epätasaisuudet oli tasoitettu aineella, jossa epäilimme olevan asbestia. Tutkiskelin asiaa netistä ja totesin, että asbesti on ikävää tavaraa keuhkoissa (tämä oli jo tiedossa) ja että sen toteamiseen tarvitaan mikroskooppi ja asiantuntemusta, koska asbestikuitu on kooltaan 0,03 – 3,0 mikromillimetrin välillä ja pituus 5,0 – 250 mm välillä. Toki ammattilaiset osaavat joidenkin materiaalien kohdalla kertoa, että tässä on varmasti asbestia joukossa, mutta tuosta hienojakoisesta tasoitteesta ei varmasti. Edellinen omistaja osasi kertoa, että matot on laitettu 60-70-luvun vaihteessa ja tuolloin on kyseistä ainetta käytetty monen aineen joukossa.

Sallakin kysyi aiheesta Facebookissa ja tilapäivitys sai mielestäni hyvinkin koomisen alun, ja ei taidettu tulla asiassa yhtään viisaammaksi, asianosaisten ei kannata loukkantua 🙂

Salla: Onko täällä raksaukkoja, jotka tietää asbestista? Pöllyyteltiin Wilman kaa vähän muovimattoja ja ihasteltiin hienoa lattiaa. Onneks ei ihan hiomaan ruvettu. Vähän kittimäisen oloista ainetta löyty puulattian pinnasta. Että onkohan tämä nyt sitä itteensä?

Ensimmäisiä vastauksia:

-Ettei olis liimaa?

– Minähän en mittää mistään tiiä…mutta jos on puulattialla ja muovimatto päällä, niin sinne on laitettua tasoteaineeksi ihan mitä vaan mutta tuskin asbestia. Näin oltiin ainakin meillä tehty ja tuo saamarin ”räkä” ei lähteny irti hyvällä eikä pahalla

– Riippuu kuinka vanha muovimatto on. voi olla asbestiakin.

– Jos on, sitten sitä on joka paikassa, putkissa yms.

Vaihtoehtoina oli siis lähettää näyte laboratorioon, jättää tuo laminaatin alle (kuten jotkut ehdottikin) jolloin osa talon hengestä olisi kadonnut, poistattaa se kalliilla, jolloin olisimme hyvin todennäköisesti saaneet liian ”sileän” lattian tai tehdä itse. Päädyimme jälkimmäiseen. Eli kaupasta ostamaan P3 luokan hengityssuojain, suojahaalarit ja maalin kaapiseen tarkoitettu työkalu. Samalla otin varastosta muutaman lastan, suihkepullon, rättejä ja jätesäkin johon sai likaiset rätit, suojahaalarin ja tasoitemössön.

Työ oli tarkoitus tehdä kerralla valmiiksi ja teippasin varmuuden vuoksi toiseen huoneistoon yhteyksissä olevat ovet vielä saumoista umpeen.

Tasoite ei pöllynnyt, ja pehmeni hieman, kun sen kasteli ennakkoon.

Tasoite ei pöllynnyt, ja pehmeni hieman, kun sen kasteli ennakkoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisenä suihkutin vettä tasoitteelle ja parhaiten se irtosikin, kun antoi hieman vettyä.Kaapiminen oli hidasta hommaa ja normaalilla lastalla olisi kestänyt iäisyys, joten tuo Bilteman maaliraappa oli oikea ostos.

Maaliraappa oli ehdottomasti paras työkalu tässä hommassa.

Maaliraappa oli ehdottomasti paras työkalu tässä hommassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olin päättänyt tehdä homman kerralla valmiiksi, mutta sen verran voimalla piti kaapia lattiaa, että vajaaseen neljään tuntiin loppui voimat ja oli pakko jättää loppusilaus illalle.

Vanha lattia näkyvissä.

Vanha lattia näkyvissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tasoitteen alta saatiin esille hienon värinen lattia, paikoitellen toistakin väriä paistaa alta ja muutamalta osin puhdas puupinta näkyy myös. Tarkemmin, kun sitä katseli, niin kaavin muutamasta kohtaa tarkoituksella lisää ”kulumajälkeä” esille ja tuon päälle onkin nyt tarkoitus laittaa ainoastaan lakka. Alunperin meinasimme, että lattia maalataan uusiksi, mutta juuri tuo vanha pinta tuo lisää ilmettä asuntoon ja se tulee aika todennäköisesti tuollaiseksi jäämään. Tykkäsit tai et, sinulta ei kysytä.

Lakka pintaan ja lattia on valmis!

Lakka pintaan ja lattia on valmis!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Jarkko

Uusi viikko, uusi elämä

Renovating Bad

Renovating Bad

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maanantaiaamu. En herännyt kellon soittoon. Vajaan vuoden ikäinen nassikka jokeltelee sängyssään ja odottaa kädet ojossa, että joku ottaisi hänet syliin. Näinpä teenkin ja menemme olohuoneeseen heräilemään sohvalle. Nassikka makailee sylissä, tutkii minun päästä löytyviä ihmeellisyyksiä ”korva…miksi se on olemassa?Jos yritän repiä isin suuta auki, mitähän siellä sisällä on” ja välillä painaa väsyneenä pään rintaa vasten sekä hekottelee, kun hieman kutitetaan. ”Hei, miksi sinä et lähde töihin?” kysyy tämä pieni mies ja koputtelee kädessä olevaa rannekelloaan. Vastaan, että nyt minun ei tarvitse mennä, kun olemme äidin kanssa suunnitelleet, että aiomme tehdä niitä asioita, joista olemme haaveilleet ja tämä on yksi niistä. Nautimme vapaasta elämästä hetkisen (huomenna voi olla liian myöhäistä), remonttia tehden ja tulevaisuudesta ei murehdita. Pikkujätkä nyökkää ymmärtämisen merkiksi ja heittää ylävitosen.

Keitän kahvia…paljon, koska siskokin tulee kohta tähän ja minun ei tosiaankaan tarvitse lähteä töihin! Olenhan muutama viikko sitten irtisanonut itseni vakituisesta työpaikasta, joka oli itse asiassa juuri se ammatti, josta olin haaveillut. Pidin työstä, työpaikasta, työkavereista ja pärjäsinkin siinä olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Viimeinen työpäivä oli aika ristiriitainen, kun odotin tätä pitkään suunniteltua taukoa, mutta samalla jouduin myös luopumaan siitä mistä olin aiemmin haaveillut ja jonka eteen olin myös joutunut ottamaan riskejä. Silloinkin irtisanoin itseni vakituisesta, hyväpalkkaisesta työstä ja hyppäsin tyhjän päälle, kannatti. Ehkä se on totta, että onni suosii rohkeaa…näin olemme ainakin Sallan kanssa uskotelleet itsellemme, kun olemme päätöksiä tehneet.

11 kuukauden ikäinen poikamme menee avaamaan oven Wilmalle ja ojentaa hänelle kahvikupin. Istumme porukalla hetkisen ja sitten lähden touhuamaan kaksion lattiasta tasoitetta pois, varustautuneena sillä uskomuksella että siinä on asbestia. Kirjoitan vastauksen tähän blogiin kolmenkymmenen vuoden päästä, jos oireita on tullut…en kyllä usko, koska syömme paljon sitruunaa ja juomme pakurikäävästä tehtyä juomaa ja niissä on paljon syöpää ehkäiseviä vaikutuksia.

/Jarkko

Purkutöitä

Hiljaa hyvä tulee. Asunnon purkaminen on edennyt tasaiseen tahtiin Wilman ja Sallan voimin, itse en ole töiltä paljoakaan ehtinyt vaikka kovasti mieli tekisi! Seinäpinnat alkaa olla siinä pisteessä, että kohta päästään remontissa tavaran hankintaan ja uutta pintaa tekemään.

Näkymä eteisestä. Edessä oleva oviaukko päätettiin laittaa umpeen ja muuten tila tulee avoimeksi.

Näkymä eteisestä. Edessä oleva oviaukko päätettiin laittaa umpeen ja muuten tila tulee avoimeksi.

Entinen oviaukko laitetaan umpeen, jotta ihan koko asunto ei ole yhtä tilaa ja vessan kohdalla on hieman enemmän yksityisyyttä…toki sinne siis ovikin on.

Makuuhuoneesta kaapin alaosa purettu, huone sai heti paljon tilavamman fiiliksen. Kaapin yläosat jätetään paikalleen.

Makuuhuoneesta kaapin alaosa purettu, huone sai heti paljon tilavamman fiiliksen. Kaapin yläosat jätetään paikalleen.

Makuuhuone suureni pienellä muutoksella todella paljon, entisen kaapiston kohdalle saatiin hieno syvennys ja kuitenkin säilytystilaakin on.

Puretun kaapiston alta löytyi onneksi ehjä, alkuperäinen lautalattia.

Puretun kaapiston alta löytyi onneksi alkuperäinen lautalattia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuten arvelinkin, kaapiston alta löytyi ehjä lautalattia. Tässä kohdassa ei tarvitse siis uutta lautaa sommitella, mutta keittiön ja olohuoneen kohdalle pitää myös lattiatöitä tehdä.

Makuuhuoneen lattiaa. Hionta ja sävytys/ maalaus riittää.

Makuuhuoneen lattiaa. Hionta ja sävytys/ maalaus riittää.

 

 

 

 

 

 

Seuraavana alkaa putkien metsästys.

Seuraavana alkaa putkien metsästys.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiputket/ viemäri ei menneetkään suoraan kellariin, vaan ne kulkee lattian alla. Luultavasti meidän huoneiston puolelle…lattiaa joutuu siis tuolta kohdalta purkamaan.

Valurautaviemäri näytti yläosastaan hyväkuntoiselle.

Valurautaviemäri näytti yläosastaan hyväkuntoiselle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Säästääkö entisen viemärin, jos se on hyväkuntoinen myös mutkakohdista? Milloin tähän huoneistoon on viemärit asennettu? Siinäpä kysymyksiä joihin ei vielä ole vastausta, mutta joka tapauksessa tämä voi olla väärä kohta säästää.

 

Vessan oikeanpuolinen seinä avataan yhtenäiseksi tulevan suihkutilan kanssa.

Vessan oikeanpuolinen seinä avataan yhtenäiseksi tulevan suihkutilan kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppuna on tarkoitus aloittaa vesiputkien metsästäminen, jonka jälkeen saa seiniä auki lisää. Tällä hetkellä pääsemme näppärästi omaan huoneistoon puretun seinän kohdalta ja meinasimme sen auki pitääkin mahdollisimman pitkälle…näin ollen kylppäri tulee valmistumaan viimeiseksi. Eilen keksimme, että vanhan komeron oviaukko vedetäänkin umpeen kierrätyspulloilla/ -lasilla…eli kylpyhuoneeseen saadaan luonnonvaloa eteisestä. Toteutus ei ole vielä selvillä, mutta hieno siitä tulee!

 

/Jarkko

Muuttaminen, tuo lempiharrastuksemme.

Tavaroiden pakkaaminen pahvilaatikkoon, onko mukavampaa tekemistä olemassakaan?
Itse asiassa on. Maailman painavimman sohvan kantaminen universumin pienimmästä oviaukosta ja tietenkin naurukohtauksen saattelemana, selkä vinossa raksahdellen, sormien ote lipsuen milli milliltä. Kunnes… ote pitää käden puristuessa ovenkarmin ja esineen väliin, ai PeRRRRR! Tästä kun selvitään, niin en muuta ikinä!

Tähän väliin voinkin mainita, että laskin tämän viimeisimmän muuton olleen minulle kahdeskymmenes! Tosin aivan ensimmäisistä muutoista olen selvinnyt olemalla kyytiläisenä.

Nyt kuitenkin on tavarat kannettu uuteen asuntoon ja pakettien keskellä tulemme elämään seuraavat kuukaudet. Sallahan tuo suurimman osan paketeista pakkaili ja ajeli monen monta kuormaa jo ennen ”muuttoviikonloppua”. Kumpikaan ei voi edelleenkään käsittää, että miten on voinutkin noin paljon tavaraa taas kertyä, vaikka mielestämme emme ole mitään hamstranneet ja joutavia tavaroita on säännöllisesti myyty kirppareilla ja netin kautta.

No mitäpä muuta kuuluu?

Kerroin viime viikolla, että haemme sisustustiiliä. Niitä käytiinkin, taisi hieman olla ylikuormaa näin jälkikäteen ajateltuna.

Jumperi ei antautunut vaikka vetokoukku melkein maata raapi.

Jumperi ei antautunut vaikka vetokoukku melkein maata raapi.

 

 

 

 

 

 

Tiiliä tulikin kolmea eri väriä, mutta onni onnettomuudessa…nyt ei tarvitse samalla sävyllä koko kämppää vuorata.

Tulevia seinäpintoja eri väreissä.

Tulevia seinäpintoja eri väreissä.

 

 

 

 

 

 

Viime viikolla kävimme Sallan syntymäpäivien (oli jo elokuussa) kunniaksi syömässä oikein pidemmän kaavan mukaan ja siinä mustekaloja sekä muita eksoottisia ruokia naamaan survoessa oli mukava katsella ravintolan sisustusta. Itse asiassa olemme aikaisemminkin katselleet ravintoloiden sisustustapoja ja totesimme, että tähän meidän tulevaan tyyliin sopivia ideoita löytyy paljonkin juuri kyseisistä paikoista.

Pulloista tehdyt valaisimet ja musta katto.

Pulloista tehdyt valaisimet ja musta katto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isänpäivä tuli ja meni, kakkua syötiin, lahjoja tuli ja muutenkin oli mukavaa.

Taidetta 325 päivän ikäiseltä poikalapselta, käsi ei ole malttanut paikallaan olla, mutta yllätyin kyllä noin hyvästä käsialasta.

Taidetta 325 päivän ikäiseltä poikalapselta, käsi ei ole malttanut paikallaan olla, mutta yllätyin kyllä noin hyvästä käsialasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitäpä muuta jonninjoutavaa tähän vielä kirjoitan, kun mitään konkreettista ei ole remontissa tapahtunut…ai niin, nyt se pahin mahdollinen on tapahtunut! Nimittäin hometta löytyi. Kuvasta näet vaurioiden laajuuden.

Oli tähän kyllä varauduttu, mutta silti harmitti.

Oli tähän kyllä varauduttu, mutta silti harmitti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Jarkko

Marraskuu, Movember ja muutto

Joko partaterät on piilotettu ja sänki kasvanut?

Taas on se aika vuodesta, kun Facebookissa alamme nähdä hullunhauskoja viiksikuvia ja niiden kantajat toitottavat olevansa hyvän asian puolesta liikenteessä ja patistavat tovereitaan yhtymään tähän samaan juttuun…kuka nyt ei yhtä kuukautta voisi hyvän asian puolesta olla karvojaan ajelematta! Täytyy sanoa, että minua koko juttu oksettaa (ja päinvastoin, yritin etsiä niitä partateriä…en itsetuhoisesti vaan sheivatakseni) ihan jo tuon muotivillityksen takia, mutta ennen kaikkea sen, että nämä viiksivallut ratsastavat töihin, kouluihin ja tilapäivityksiin tekopyhinä hyväntekijöinä, mutta todellisuudessahan kyseessä on vain omahyväinen hetki, jolloin saa näyttää hassulle kaikkine haituvineen.

Juuri Sinä, joka olet Movember- haasteen siivellä alkanut niitä kalapuikkoja kasvattamaan, HAASTAN sinut todistamaan, että olet oikeasti kova jätkä ja todellakin hyväntekeväisyyttä tekemässä. Haaste on yksinkertainen, auta jotakin hyväntekeväisyysjärjestöä rahallisesti. Kyseessä ei tarvitse olla Movember- järjestö, jonka taustalla käsittääkseni toimii voittoa tavoitteleva yritys ja näin uskon, että tuonne lahjoittamastasi summasta tuskin isoa osaa menee perille asti.

Olen hetki sitten lahjoittanut 50 euroa Pelastusarmeijalle, jossa uskon, että ainakin joku osa lahjoituksestani menee apua tarvitsevalle, paljonko sinä lahjoitit?

Viikset ne oli Hitlerilläkin.

Viikset ne oli Hitlerilläkin.

 

 

 

 

 

 

Sitten omahyväisesti toiseen asiaan. Muutto lähestyy, tämän kuun puolivälissä pitäisi olla viimeiset tavarat Varkauteen vietynä. Tosin, kun asustelemme Varkaudessa, niin remonttikin edistyy huomattavasti nopeammin. Tämä viikko meni itseltä töissä, mutta onneksi sukulaiset olivat avustamassa, niin nyt on keittiö kaksiosta purettu ja kaksion kylpyhuonetta varten huoneistojen välinen seinä purettu. Joudumme lohkaisemaan oman asunnon yhdestä makuuhuoneesta pienen osan, jotta kunnollisen kokoisen kylpyhuoneen saa kaksioon ylipäänsä tehtyä.

Tästä kohdalta seinä siirtyy vajaan metrin sivulle.

Tästä kohdalta seinä siirtyy vajaan metrin sivulle.

Tuossa kohdalla tuleva kylpyhuone.

Kylpyhuone tulee tuohon ja oikealla oleva lautaseinä puretaan (takana wc).

 

 

 

Salla jo kirjoittelikin, että tällä viikolla on tehty löytöjä. Saimme hankittua poreammeen, joka ei edes suunnitelmissamme ollut, mutta kun halvalla saatiin, niin pitihän se hakea (maksoi saman verran kuin tänään tekemäni lahjoitus). Minulla oli joutavaksi jäänyt yksi auto, jonka sain vaihdettua isoon määrään sisustuskiveä. Niitä on itse asiassa 80 neliötä, joten voi olla, että kaikkea emme saa tuhlattua…saapa nähdä. Eilen kävimme pojan kanssa hakemassa rakennustyömaalta purkutiiliä, tähän oli lupa kysytty…olisipa kyllä ollut jätelavoilla paljon muutakin! Ensi viikolla käymme hakemassa kavereilta runkotolppia ja muuta ylijäänyttä rakennustarviketta, jotka saimme pakettina ostettua.

Saarekkeeseen tai seinäksi...määrä ei jälkimmäiseen vielä riitä.

Saarekkeeseen tai seinäksi…määrä ei jälkimmäiseen vielä riitä.

"Sulo Vilen-löytö"

”Sulo Vilen-löytö”

 

Tässäpä tällä kertaa, nyt pitää lähteä pakkaamaan ja kaksi lavallista niitä sisustuskiviä pitäisi myös lähteä kohta lastaamaan kyytiin. Ei muuta kun, hyvää Movemberia!

 

/Jarkko

 

 

Ideoiden etsintää ja löytöjä isolla ällällä! :)

Hellurei!

Tämä viikko ollaan maanantaita ja tiistaita lukuun ottamatta oltu poissa talolta. Oman pääni sisällä kyllä olen tehnyt remonttihommia. Viime yönäkin kaksi tuntia 🙂

Onneksi hommat on talolla mennyt eteenpäin, koska Jarkon isä ja Wilma ovat ahkeroineet siellä meidänkin puolesta. Lattioita ja seiniä on saatu taas vähän enemmän auki ja kohta päästään kaksion keittiö sekä kylpyhuone laittamaan uuteen uskoon!

Itse olen tutkaillut tällä viikolla netistä kaikkia DIY-juttuja. Pinterest on aivan mahtava paikka, josta saa kyllä aina niin loistavia ideoita.

Tässäpä muutama hauska idea, jotka sieltä poimin.

http://www.pinterest.com/pin/199565827211415635/

http://www.pinterest.com/pin/109353097174319739/

http://www.pinterest.com/pin/411727590906887381/

Ja ei maksa paljoa jos työkalut pysyy hyppysissä! 🙂

Jarkko on tehnyt tällä viikolla mahtavia löytöjä! Nyt on mm. yli 60 neliötä sisustuskiveä, uusi peililiukuovi, poreamme sekä ihana vanha iso löhönojatuoli. Rahaakaan ei ole mennyt juuri nimeksikään \o/

Kunnon sikarituoli! :)

Kunnon sikarituoli! 🙂

IMG-20141031-WA0006

Mukava satsi sisustustiiltä 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sillä välin kun Jarkko on tehnyt löytöjä ja laittanut meidän pakettiauton kuntoon (joka ystävällisesti hajosi seuraavana päivänä kun oltiin se ostettu) niin minä olen pakannut tavaroita muuttolaatikoihin sekä yrittänyt kaupitella ihmisille ylimääräisiä tavaroita. Kotikirppiksellä olen tienannut ”huimat” 20 euroa! 😉 Kyllä passaa tuuletella tuommoisilla summilla…

Huomenna päästään talolle ja tarkoitus on viedä isompia tavaroita sinne. Toivotaan, että viikon sisään olisi kimpsut sekä kampsut pakattu kasaan eikä tarvitsisi enää Kuopiossa viettää yhtään yötä tässä muuttokaaoksessa 🙂

Ai, mikä kaaos?!

Ihan siistiä on, tervetuloa!

Pikkusen löytyi ylimääräistä tavaraa kaapeista...

Pikkuisen löytyi ylimääräistä tavaraa kaapeista vaikka edellisestä muutosta on vasta vuosi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt lähden miettimään mitä teen noille kirppiskamoille ja kuinka saan pidettyä silmäni auki iltaan saakka 😀

 

/Salla

Sisustuslehdistä voit myös löytää hyviä ideoita. Harmittava trendi tuntuu vaan olevan pääpiirteittäin maalaisromantiikkaa ja valkoista väriä.

Tilaa lehtiä tästä

Lämminvesivaraajan asennus

Saisiko olla lämmintä vettä?

Eilen se tapahtui, saimme uuden varaajan paikalleen ja Jesse kytki muutamassa tunnissa koko paketin myöskin vesiverkkoon! Samalla aikaa Wilma ja Salla purkivat kaksion keittiötä ja kaikkea mitä sieltä muutenkin irti lähti, minä touhusin yläkerran huoneiston lattiaa auki, jotta pääsemme käsiksi kaksion kantavan seinän rakenteisiin. Sallan äiti ja hänen miesystävänsä olivat myös auttamassa, joten melkein joka huoneessa oli vilinää.

Päädyimme tilaamaan lämminvesivaraajan lämminvesivaraajan Taloon.com:in kautta, koska sieltä löytyi laaja valikoima erilaisia varaajia. Olin jo etukäteen katsellut Suomalaisia Jäspi- merkkisiä varaajia sillä silmällä (sairas jätkä) ja niitä myöskin löytyi sivustolta paljolti, kuten myöskin erilaisia lämmitysratkaisuja: Jäspi-tuotteet.

Meille sopivin laite kuitenkin tuntui olevan, niin kokonsa kuin hintansa puolesta se aiemmin mainitsemani Jäspi VLM 300 S, ja kun se löytyi tuolta vielä helposti kotiin toimitettuna, niin ei muuta kuin tilaus vetämään ja varaajaa odottamaan. Paketti tuli luvatussa ajassa ilman ongelmia! Paikallisesta rautakaupasta eivät ole vielä edes vastanneet soittopyyntööni vaikka viikko on mennyt…pitäkööt tavaransa.

Lähetys kotiovelle toimitettuna.

Taloon.com lähetys kotiovelle toimitettuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varaajan mukana tuli selkeät suomenkieliset ohjeet vesi- ja sähkökytkentöihin, näitä hommia en kuitenkaan itse alkanut tekemään, mutta onneksi ammattilaisia löytyi läheltä.

Asentaja teki kytkennät vanhoihin putkiin. Näitä tullaan myös uusimaan, mutta nyt oli sen verran hoppu saada lämmintä vettä, että kaikkea ei lähdetty vetämään kerralla uusiksi. Pieni jännitysmonentti on aina olemassa, kun vanhoja putkia väännellään, mutta ainakaan vielä ei vesimittarin lukemat lähteneet turhaan juoksemaan.

Putkien jatkamista.

Putkien jatkamista.

Lämminvesivaraajan vaihtaminen

Jesse työntouhussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kellarin putkihommien aikaan kaksion keittiö alkoi katoamaan, kun kaksi rivakkaa naista sai lekan käteen. Hommia hidastaa hieman se, että pyrimme säilyttämään mahdollisimman paljon purkutavaraa ehjänä eikä meillä ole Hurja Remontti- ohjelman Ty Penningtonia huutamassa megafoniin. Onneksi, koska olisin varmasti jo ripustanut yläkerran kattotuoleihin paksun köyden koristeeksi.

Keittiö purkauvaiheessa.

Keittiö purkuvaiheessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itse olin samaan aikaan yläkerrassa purkamassa lattiaa, jotta saamme kaksion kantavan seinän rakenteet esille. Tämä yläkerran huoneisto on rakennettu taloon viimeisimpänä ja tiedossa on, että seinien ja katon kosteusulkumuovi on laitettu kylmälle puolelle, kun se pitäisi olla juurikin lämpimällä puolella. Kuntokartoitusraportissa nykyy selkeästi, että villoissa on hieman tummunutta hometta ja nuo tullaan ottamaan pois ja rakentamaan huone eristysten osalta uudelleen. Oletuksena tietenkin, että muita isompia vaurioita ei löydy. Tällä hetkellä pidämme yläkerran kylmänä ja nuo seinät/ eristeet hävitetään lähiaikoina.

Nyt oli kuitenkin vuorossa lattia.

Lattiassa muovimatto, jonka alla lastulevy.

Lattiassa muovimatto, jonka alla lastulevy.

 

 

 

 

 

 

 

Lastulevyn alta löytyi purut ja ne on kuivia eikä vieläkään hometta aistittavissa! Hetken purua kauhottuani löysin sen mitä etsinkin…alakerran huoneistoon pääsi heiluttelemaan käsillä!

Asiasta kolmanteen. Remonttifiilis on ollut huipussaan, hommia on ollut mukava tehdä ja ”raksalta” ei meinaa malttaa pysyä poissa…nyt ikävä kyllä on pakko, loma loppuu ja työt alkaa. Saa nähdä alkaako v-käyrä nousemaan, kun nyt ei pääsekään kokopäiväisesti remppaa jatkamaan.

Hengityssuojainta suositellaan käytettäväksi.

Hengityssuojainta suositellaan käytettäväksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kellariin palattuani alkoikin olla valmista, ei muuta kuin vesihanaa auki ja kun vuotoja ei näkynyt, niin virrat varaajaan ja lämmintä vettä odottelemaan.

Entinen pommi.

Entinen pommi.

Jäspi VLM 300 S asennettuna.

Jäspi VLM 300 S asennettuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täytyy todeta, että kommentit kyseisen varaajan asennuksen helppoudesta pitivät paikkansa. Kiitoksia Taloon.com:lle sekä asentajille!

/Jarkko

Taloon.comin Sisustusale!

Lähtökohta: Teollisuustyyliä pienellä budjetilla

Elokuvahuone, kiiltävän musta keittiö betonitasoilla ja punatiiliseinällä. Luksuskylpyhuone. Hienoja, erikoisia seinäpintoja. Mitä kaikkea voi pienellä budjetilla ja mielikuvituksella saada aikaiseksi? Sitä ennen siihen pieneen budjettiin pitää saada mahdutettua mm. seuraavat korjaustoimenpiteet:

– valurautaviemärien uusiminen

– vesiputkien uusiminen

– vesivaraajan uusiminen

– sähköjen uusimista

– keittiön ja olohuoneen kantavan seinän purkaminen

– ilmalämpöpumppuja ainakin 1 kpl

– keittiön uusiminen kokonaisuudessaan

– kylpyhuoneen ja saunan remontointi

– yläkerran vinttitilan muuttaminen huoneeksi

– leivinuuni

– piipun yläosan uusiminen

– kaikkien pintojen fiksaus tai uusiminen ( lautalattiat pyritään säilyttämään/ käsittelemään uudelleen kuten myös sisäkatot)

– peltikaton uusiminen ja aluskatteen asentaminen

– ulkokuoren rappauksen paikkaus, maalaus

– salaojitusjärjestelmä

– ulko-ovien uusiminen ja ikkunoiden huolto

– toisen huoneiston remontointi ja kylpyhuoneen rakentaminen

 

Tuossa isoimmat tiedossa olevat remontit, lisäksi yllätyksiä tulee vastaan ja pikkuasioita varmasti myös hurja määrä. Tämä kaikki on tarkoitus tehdä omilla kätösillä ( poislukien sähkökytkennät yms.) sekä talkoovoimin ja tosiaankin budjetti on niin pieni, että kovinkaan moni ei usko, että nuo kaikki on mahdollista siihen sisällyttää. Toivottavasti löydämme lahjoitettavaa remonttitavaraa paljon.

Edellisessä remontissa hyödynsimme Ikean kalusteita sekä saarekkeessa vanhaa lautaa, jonka aurinko oli polttanut upean väriseksi. Ylähyllyiksi ”valitsimme” navetasta löytyneet pitkät laatikot, jotka muokkasimme sopivan mittaisiksi.

Keittiö Ikean kalusteilla ja itse tehdyillä yksityiskohdilla

Keittiö Ikean kalusteilla ja itse tehdyillä yksityiskohdilla.

Kävimme myös etsimässä ideoita Ikeasta, se ei maksanut mitään, mutta sieltä tarttui muutama ajatus mukaan:

Raakalautaa tulee olemaan seinissä paljon.

Raakalautaa tulee olemaan seinissä paljon.

Vaneria seinille ja väriä pintaan.

Vaneria seinille ja väriä pintaan.

 

Nähtäväksi jää, että loppuuko rahat kesken jo ensimetreillä, ensimmäinen lovi siihen kuitenkin on jo tehty. Kymmenen kiloa vanhoja lp-levyjä, hinta 10 euroa. Niitä kun seinään liimaillaan, niin remontti on jo aika pitkällä.

/Jarkko

.