Sulon huusholli

Sulon huoneen remontti on tullut päätökseensä (tosin perinteitä kunnioittaen jätimme vielä kattolistat laittamatta…ehtiihän ne sitten vaikka kymmenen vuoden päästä).

Sulon huonetta olemme tehneet vähän tässä pikku hiljaa aina jossain sopivassa rakosessa. Jarkolla on ollut ihan riittämiin hommaa ulkoterassien ja puruhommien kanssa, joten Sulon huone on suosiolla saanut odottaa valmistumista. Tietysti rahatilannekin on tällä hetkellä semmoinen, että joutuu kyllä oikeasti miettimään mitä sitä tekee ja mitä on rahaa ostaa.

Sulo nukkui viime yön ekaa kertaa omassa huoneessaan ja nukkui kuin tukki. Tosin aamulla väitti että koko yön oli pelottanut, mutta tais keksiä omiaan 😀

Kuvakollaasia, olkaa hyvät:

Kaatopaikalta löytyneestä lodjusta tehtiin Sulolle liitutaulu.

Kaatopaikalta löytyneestä lodjusta tehtiin Sulolle liitutaulu.

Joskus vannoin, että en ikinä tule ostamaan omalle lapselleni automattoa. Noh, siinä se nyt on. Ihan hyvä tuossa on kruisailla ja lattiakin kestää ehkä kauemmin ehjänä.

Joskus vannoin, etten ikinä tule ostamaan omalle lapselleni automattoa. Noh, siinä se nyt on. Ihan hyvä tuossa on kruisailla ja lattiakin kestää ehkä kauemmin ehjänä.

Ei ollut varaa tapetoida koko seinää, niin ostin kaverilta taulun verran tapettia :D Kyllä köyhä keksii keinot!

Ei ollut varaa tapetoida koko seinää, niin ostin kaverilta taulun verran tapettia 😀 Kyllä köyhä keksii keinot!

Sulon huoneeseenkin tuli ripaus retroa lamppujen ja nojatuolin mukana.

Sulon huoneeseenkin tuli ripaus retroa lamppujen ja nojatuolin mukana.

Tein pienen karsinnan leluille ja eipä tainnut Sulokaan tajuta että puolet leluista lähti autuaimmille niityille.

Tein pienen karsinnan leluille ja eipä tainnut Sulokaan tajuta että puolet leluista lähti autuaimmille niityille. Ja kaikista tärkein asia Sulolle pikkuautojen lisäksi oli se, että vinyylilevysoitin saatiin asennettua huoneeseen. Sleepy Sleepersin ”Kesämopo” ja ”Pumpulitissi” ovat taas kovassa soitossa.

 

Sulon huoneen alkuperäissuunnitelmasta jäi voimaan ainoastaan listat. Kiipeilyseinä tilkittiin umpeen ja lattian väri muuttui vihreästä valkoiseksi. Ehkä hyvä niin, olisi voinut olla pikkusen liian räväkkä jopa omaan silmämunaan. Vihreää lattiamaalia olisi siis kaupan! 😀

 

/Salla

Viimeinen makuuhuoneremontti korkattu!

Minulla alkoi viikon mittainen kesäloma viime torstaina ja maanantaina iskikin sitten tylsistymisen huippu ja ilmoitin Jarkolle, että nyt alkaa Sulon huoneen remontti. Homma aloitettiin purkamisella, koska halusimme varmistua ettei mitään ikäviä yllätyksiä löydy seinistä. Kuivalta ja terveeltä näytti niin yläkerran rakenteiden kuin pojan huoneen seinienkin kannalta, joten ei muuta kuin hommat tulille!

Poistimme lastulevyt seinistä

Poistimme lastulevyt seinistä ja hioimme lautalattian

WP_20160705_14_00_59_Pro

Levyssä näkyvä musta ei onneksi ollut hometta vaan ihan jonkun paikallisen katutaiteilijan spraymaalitöherrys.

Revimme pinkopahvit seinistä ja Jarkko purki lautaseinää sen verran että sai varmistettua rakenteiden kunnon :)

Revimme pinkopahvit seinistä ja Jarkko purki lautaseinää sen verran että sai varmistettua rakenteiden kunnon 🙂 Ja hyvältä näytti. Myös pahvinen (?!) katto tiputettiin alas.

Lattia on nyt hiottu ja seinät levytetty uudestaan. Sulon huoneeseen piti alun perin tulla vihreä lattia, johon olisimme maalanneet autotien, mutta kuten aina niin myös tälläkin kertaa mieli oli jo muuttunut. Lattiasta tulee valkoinen ja ihan siitä syystä, että tämä asunto on helpompi tulevaisuudessa myydä vähän neutraalimpien ratkaisujen siivittämänä. Toinen puoli talosta on kuitenkin jo niin erikoinen, että tämä puoli tuo sitten tähän kokonaisuuteen pientä tasapainoa.

Nenä oli suorassa

Nenä oli suorassa

Otimme lautaseinän esiin ja maalasimme sen helmiäisen valkoisella. Tosin helmiäinen ei näy kun Jarkko sotki parin desin purkin n. kahdeksaan litraan valkoista maalia. Eli seinä on tavallinen valkoinen, mutta helmiäinen kuulostaa joka tapauksessa hienommalta.

Otimme lautaseinän esiin ja maalasimme sen helmiäisen valkoisella. Tosin helmiäinen ei näy kun Jarkko sotki parin desin purkin n. kahdeksaan litraan valkoista maalia. Eli seinä on tavallinen valkoinen, mutta helmiäinen kuulostaa joka tapauksessa hienommalta.

Alakerrasta löytyi sisustustiiliä sen verran, että saamme tehtyä hauskan yksityiskohdan huoneeseen. Tuo paskainen laatikko pestään ja teen siihen jonkun taideteoksen kunhan saan inspiraation...

Alakerrasta löytyi sisustustiiliä sen verran, että saamme tehtyä hauskan yksityiskohdan yhteen seinään. Tuo paskainen laatikko pestään ja teen siihen jonkun kyhelmän, kunhan saan inspiraation. Tuo toimii myös jatkossa jonkinlaisena naulakkona, kun ruuvaan siihen pari koukkua kiinni.

Joku teistä saattaa muistaakin, että Jarkko teki Sulon huoneeseen jo aikoja sitten kiipeilyseinän. Noh, sehän ei sitten käytännössä toiminutkaan ja oli vielä hitokseen ruma, joten se aukko täytettiin villalla ja vedettiin levy päälle. RIP kiipeilyseinä.

Hommat ovat rullanneet tämän huoneen remontin osalta hyvin, kunpa aina olisikin vain näin helppoja hommia! Ainoa miinuspuoli tämän huoneen remontoinnissa on se, että olohuone toimittaa myös Sulon huoneen virkaa. ”Muutaman” kerran on tullut astuttua legopalikan sekä pikkuauton päälle ja lelutkin ovat olleet takavarikossa, koska ahtaanpaikan remonttimies ei ole enää ollut päiväkausiin kiinnostunut siivoamisesta.

On meillä siistiä.

Tervetuloa kahville.

Voisin myös antaa kultaisen vinkin kaikille niille jotka suunnittelevat ulkoseinien rappausta, suojatkaa ikkunat. Me emme sitä tehneet syystä jota en tiedä ja tässä tulos…

Kuivahtaneet, auringon polttamat roiskeet eivät lähteneet ikkunoista millään myrkyllä irti. Viimeinen keino oli tehokas, vahaa ja laikalla hinkkausta. Luojan kiitos ei tarvinnut lähteä ikkunakaupoille!

Kuivahtaneet, auringon polttamat roiskeet eivät lähteneet ikkunoista millään myrkyllä irti. Viimeinen ja ainoa keino oli tehokas, vahaa ja laikalla hinkkausta. Luojan kiitos ei tarvinnut lähteä ikkunakaupoille!

Ensi viikolla aloitetaan tekemään vihdoin ja viimein ulkoterasseja. Pientä Viron matkaakin on varmasti taas luvassa, koska yhtä jos toista remppatavaraa olisi hankittava ja paikallisten rautakauppojen hinnat/tarjonta eivät miellytä, joten köyhän on lähdettävä vähän etemmäksi kalaan 🙂

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-Salla

 

 

 

Do It With The Minion Style

Maanantai. Heti piti aamusta lähteä hakemaan lisää puutavaraa, kun viikonloppuna tuli tehtyä sutta ja sekundaa.

Saunan seinän alalaitaan asennettiin 25cm vanerisoirot johon tulee pari riviä laattaa ja johon uuden lattian kaadot saadaan merkattua näppärästi. No ne on naulapyssyllä sinne nyt laitettu ja on vaaterissa…mutta kun lähdettiin korkeimmasta kohtaa liikenteeseen niin eri tasossa olevan entisen kylmähuoneen lattian kohdilla on nyt yli 5cm raot ja sinne piti siis hakea täytettä. Ammattimies olisi saattanut tehdä toisin.

WP_20160125_10_45_43_Pro

No itsehän sitä piti trukin hyttiin hypätä, kun puutavaraliikkeessä oli ruuhkaa.

Osuu, ei osu, osuu!

Osuu, ei osu, osuu!

Sitten vanerisuikaleet kyytiin ja menoksi, onneksi suikaleet saatiin kaupantekijäisiksi.

WP_20160125_10_49_02_Pro

Sinnehän ne sitten paikalleen laitettiin ja seuraavana oli vuorossa saunan seinien villoitusta. Muutama kohta on vielä laittamatta, jotta sähkö- ja kaiutinjohdot saadaan vedettyä paikoilleen. Kyllä, saunaan tulee Bilteman venekaiuttimet ja kodinhoitohuoneeseen vahvistin sekä cd- ja vinyylisoitin…nuo kaikki on jostakin tullut haalittua/ jäänyt jemmaan joten pitäähän ne hyödyntää.

WP_20160125_18_40_57_Pro

Villoituksen jälkeen tehtiin suihkun vesiputkille lattiaan ja seinään urat. Paineilmatoiminen talttavasara osoittautui jälleen tarpeelliseksi.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Seinäurat yritettiin tehdä varovaisemmin, kun taustalla oleva seinä on savupiippua ja hormeihin asti ei haluttu uria tehdä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Ylä- ja alalauteiden rungoille on tehty vahvikkeet valmiiksi, ei pitäisi notkahdella! Alalaude tulee olemaan melkein koko saunan kokoinen ja ylälauteetkin kiertää kolmella seinällä. Laudetavara on hyvin todennäköisesti 145mm leveää kuusipuuta joka sävytetään kotitekoisella etikkaseoksella harmaaksi. Ai miksi, rahanpaskaa on kulunut nyt jo liikaa joten tuo kuusipuu on edullisinta (ja itse asiassa juurikin leveämpänä) ja harmaa sävy on se mitä haemme.

Sitä ennen kuitenkin pitää saada lattiavalu tehtyä, jotta se ehtii kuivua mahdollisimman pian ja saadaan lattialämmitys päälle. Sitäpä varten lähdemmekin hakemaan lisää laastia…20 kilon säkkejä menee about 35 kpl joten huomenna on tiedossa kuntoilua, kun niitä kellarista valmiina seoksena ylös kannan/kannetaan, riippuen siitä että onko hommassa kaveria apuna.

/Jarkko

Pakkasta ja purkutöitä

Pikapäivitys ennen kuin nappaan uuden piikkauskoneen käsiin ja lähden piikkaamaan saunan ja kylmiön välissä ollutta kynnystä ja laattoja irti. Päädyimme ostamaan itselle kyseisen laitteen sen sijaan että olisimme maksaneet 50 euron päivävuokraa. Meillä on kuitenkin edessä mm. kellarissa lattian piikkausta, kun alamme valurautaputkia uusimaan ja muutenkin pitää viemäreitä varten uutta reikää saada tehtyä.

Laite hommattiin Biltemasta, puhtaasti tämän nettikeskustelun pohjalta: Onko joku hankkinut Motonet/Biltema piikkauskoneen? 

Katsotaan iltapäivällä, että tekeekö tuolla mitään.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Saimme vintiltä vaurioituneen palkin korjattua ja saunan kattoon uudet laudat. Toisena purkupäivänä oli muutaman tunnin ajan talkoolaisia ja heti kun useampi käsipari on touhuamassa, niin hommatkin etenee eri tahtiin!

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Moni tuttu on kysellyt, että meinasimmeko uusia laatatkin kylpyhuoneesta ja saunasta. Huuli pyöreänä ollaan kysymystä ihmetelty, mikä kylpyhuoneremontti se sitten on jos niitä ei uusita, tai mitä siellä sitten tehdään…maalataan katto vai vaihdetaanko jopa lauteet? No, tarkoitus ei ole kuulostaa sarkastiselta, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että pelkkiä maalaushommia ei voi vielä remontiksi kutsua.

Lähtökohta

Lähtökohta.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Loppiainen vietettiin kahdestaan juurikin tuota purkaessa. Saimme todeta että kylmiön seinien sisältäkin löytyi sydämmentykytyksiä aiheuttanutta homejälkeä…vapisevin käsin revimme pahveja ja muoveja irti. Onneksi kuitenkin saimme todeta, että vauriot oli vain näissä kylmiön seinissä…ei siis ulkoseinässä. Kylmiö oli eristetty muovilla ja styroksilla ja rakenteiden välissä oli tila josta kondensoitunut vesi ei ollut päässyt pois.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

 

Kiukaan kohta "lauteilta" katsottuna.

Kiukaan kohta ”lauteilta” katsottuna.

WP_20160106_15_04_26_Pro

Sen verran tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselle tuo valmis sauna ja kylppäri, että jopa minä olin sitä mieltä, että nyt ei vanhoja lautoja ja muuta puutavaraa sahailla polttopuuksi vaan kippasimme kaikki takapihalle ja puutavara lastattiin naama jäässä pakettiautoon…tämän kuorman kävin kippaamassa kaatopaikalle ja koska oli kyseessä vain puutavaraa, niin se lystihän ei maksa mitään. Vielä ei Riikinnevan kaatopaikka ole yhtä edistynyt kuin Kuopiossa, jossa on lähes joka materiaalille omat lavat ja näin ollen sinne lajiteltuna ei tarvitse jätteistä maksaa mitään. Muutenhan tuo sekajätteen vieminen onkin aika tyyristä, ainakin näin köyhälle.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Nyt minä lähden aloittelemaan lauantaipäivää ja jossakin vaiheessa tulee vuoronvaihto. Vielä kun saisi putkimiehen kytkemään kylppärin vedet pois niin pääsisi sieltäkin laattaa purkamaan rankemmalla kädellä. Sen verran hankalassa paikkaa kulkee nuo putket, että itse en uskalla alkaa tulppailemaan, kun ei ole kunnon työkaluja eikä sitä ammattitaitoa noihin hommiin.

/Jarkko

Kukkuluuruu, mittee teille kuuluu?

Meille kuuluu laiskottamista. Ei olla sitten makkarirempan jälkeen saatu juurikaan aikaiseksi mitään. Tiedättekö sen tunteen kun ei vaan jaksa enää innostua remppahommista? Nyt on kyllä ollut aivan totaallinen innostuksen puute. Eikä tästä syystä kumpikaan meistä ole vaivautunut edes blogia päivittämään.

Mutta, otetaanko katsaus valmiiseen makuuhuoneeseemme?…

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin :)

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin 🙂

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin ;)

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin 😉

Uuden Vuoden aaton jälkeen alkaa meillä sauna-kylpyhuone- sekä kodinhoitohuoneremppa. Siinä sitä onkin pientä hommaa taas useammaksi viikoksi.

Täytyy kyllä hattua nostaa ihmisille, jotka rakentavat uutta taloa tai tekevät vastaavanlaista remppaa kuin me vielä täyspitkien työpäivien päälle. Itselläni on jo koulupäivien jälkeen sellainen olo, että ei paljoa tee mieli tarttua remonttivehkeisiin ja viikonloputkin mielummin öllöttelee rauhassa ja tekee kaikkea muuta ”hyödyllistä”. Onhan tässä nyt otettava itseään niskasta kiinni jos meinasi saada tämän kämpän kuntoon joskus…

Onneksi pieni motivaation puraisu on tullut tuon tulevan rempan suhteen 🙂

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Sweet 80`s

Sweet 80`s

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Loppuun haluaisin vielä muistuttaa, että hirveen halvalla ei saa hyvää. Tilattiin vessaan ulkomailta hieno hana, joka vuoti todella hienosti betonitasolle. Hana oli niin hieno, että sitä ei voinut loppupeleissä edes käyttää.

Käytiin pari viikkoa sitten ostamassa paikallisesta rautakaupasta uusi hana, jonka Jarkko sai eilen tuskan ja kirosanojen saattelemana paikoilleen. Nyt on toimiva hana, joka ei vuoda eikä pidä hitonmoista melua vettä laskettaessa. Opimme siis ainakin tästä sen, että nuo hanat ja suihkuhommat ovat sellaisia, että niissä ei turhaan kannata säästää.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Mukavaa vuodenvaihdetta jokaiselle! 🙂

tulitus

/Salla

Machine room edelleen vaiheessa

Maalasin makuuhuoneen seinät mustiksi lukuunottamatta takaseinää minkä maalasin pikaisesti jämämaaleilla (pohjamaalaus tapetointia varten). Tässä vaiheessa ei vielä kirveltänyt silmiä eikä selkään koskenut.

Oishan tuon koivumetsän voinut vaikka maalatakin. Näytti jo melkein taiteelta tämä pohjamaalaus ;)

Näytti jo melkein taiteelta tämä pohjamaalaus 😉

Mutsi käväisi ahtaan paikan remonttimiehen makkaranpaistoretkelle, joten sain rauhassa rempata itseni kanssa. Otinkin tähtäimeksi, että saisin tänään tapetoitua seinän ja maalattua lattian.

En ole koskaan omistanut tapetointipöytää vaikka olen himotapetoija. Pitäisiköhän joskus investoida?!

En ole koskaan omistanut tapetointipöytää. Pitäisiköhän joskus investoida?!

Tapetoinnista sen verran, että jokainen joka on joskus tapetoinut tietää sen tuntee kun ensimmäistä liuskaa asettelee seinälle?… Niinpä, aina tulee se kiusallinen tuskahiki kun pelkää, että munaa koko homman jo alkumetreillä. Sama tunne tulee kun päällystää kontaktimuovilla kirjoja. Kun huomaat, että ensimmäisestä kohdasta selvisit, tulee itsevarma olo.

Otin itsestäni selfien

Otin itsestäni selfien

Ei se tuskahiki muuten pääty siihen ensimmäiseen liuskaan. Ikävä kyllä se kestää koko tapetoinnin ajan. Inhottavaa on myös huomata toista liuskaa laitteessa, että tapetti olikin kohdistettavaa.

Hän on seinällä

Hän on seinällä

Miltäs näyttää?

Lattiankin maalasin vielä illan hämyssä valkoiseksi. Tarkistan vauriot huomenna. Nyt kirveltää silmiä ja selkä on karrella kuin nuo koivut tuossa tapetissa.

Kerettiin muuten käyttää kissakin leikkauksessa. Kyselivät minun tietoja kun mentiin lääkäriin. Luulin, että leikkaavat minut. Hiton vaikeeta ois ollu tehdä hommia tuommoinen kinkkurulla-asu päällä.

Kerettiin muuten käyttää kissakin leikkauksessa. Kyselivät minun tietoja kun mentiin lääkäriin, kysyin että meinasivatko minut leikata. Hiton vaikeeta ois ollu tehdä hommia tuommoinen kinkkurulla-asu päällä.

Öitä!

/S

DIY-sarjistaulu

Ostin tuossa kesällä parilla eurolla James Bondin sarjiksen. Tänään tuli se päivä että jaksoin sen paloitella ja liimata pahville sivut. Taulu pääsikin Jarkon pojan /työhuoneemme seinälle. Ihan hauska, halpa ja helppo tapa saada ilmettä seinälle.

Mua vaan rupesi kaduttamaan etten lukenut sitä lehteä ensiksi. Olisi ollut varmaan ihan lukemisen arvoinen pläjäys kaikkineen hurjineen seksikohtauksineen 😀

Sikinsokin Jameksessa

Ihana Jamesin Bondi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/S

 

Machine room in progress

Ulkoa kuuluu kauhia pauke ja naputus. Appiukko tuli jelppimään meitä poloisia ja kohta onkin uudet ulko-ovet paikoillaan. Ovet tilattiin jo kesällä ja ei tietenkään tarkistettu onko ne meidän tilaamat kahvat myöskin mukana (koska kyllähän ne nyt ovat). Noh, eivät olleet, mutta pötkitään nyt ainakin viikonlopun yli ilman ovien kahvoja.

Makuuhuone on oikein mallikkaasti aluillaan. Jarkko tarkisti viime viikolla vintiltä käsin, että mahtaako makkarin yläpuolella näkyä mitään hälyttävää. Makkarin yläpuoli sai terveenpaperit, joten sitä voidaan nyt hyvillä mielin rempata ilman pelkoa, että tarvitsisi uusia kattoa tms.

Meillähän oli tarkoitus tyhjentää puruista koko yläkerta, korjata mahdolliset lahovauriot, laittaa puhallusvilla ja iskeä laudoitus villojen päälle. Sama tarkoitus on vieläkin, mutta hölmöjä kun ollaan, niin jätetään se homma kevääseen.

Ollaan tultu siihen tulokseen, että nihkeän remonttibudjetin vuoksi tullaan lappamaan purut itse pois välipohjasta ja talvipakkasilla se ei oli kovin järkevää touhua. Veikkaan nimittäin, että 40 kuutiota purua ei tyhjene ihan päivässä näillä ripuliranteilla.

Maali on ehket jo makkarissa kuivunut, joten lähdempä irroittelemaan sähköjohtoja ja hiomaan päätyseinää, jonneka lätkäistään tapetti 🙂 Makkarista tullee muuten uppee ja luotamme taaskin vakioväriimme, mustaan.

Iloinen kuvakollaasi märästä katosta ja seinästä. Ihan ite tein.

Iloinen kuvakollaasi märästä katosta ja seinästä. Ihan ite tein.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Goodbye! (harjoittelen tässä samalla vähän enkkua)

-S

 

Katto pään päällä

Aloitetaanpas ihan ensiksi tämä päivitys siitä, että mikä oli näiden yläkerran/vinttitilojen märkien/lahojen kohtien tuomio kuntokartoittajan vinkkelistä.

Rappukäytävän imelä haju johtui joskus kostuneista lastulevyistä sekä villoista. Rappukäytävän seinälautojen päällä oli nähtävissä mustia kuivia homepilkkuja. Ne olivat jotain mikrobikasvustoa, mutta onneksi niitä oli vain todella pienellä alueella, joten lautoja ei tarvitse sen takia uusia, kuulemma pintapuhdistus/käsittely riittää. Ja rappukäytävässä ollut imelä hajukin hellitti aika paljon, kun purin lastulevyjä pois.
Yläkerrasta löytyi lahottajasientä sekä mikrobikasvustoa. Eli järkevin homma on poistaa yläkerrasta vajaa 50 kuutiota puruja, jonka jälkeen korjataan kaikki vaurioituneet kohdat mitä yläpohjasta löytyy.

Hitonmoinen homma on tulossa noiden purujen suhteen, koska varaa ei ole ottaa mitään suurtehoimuautoa puruja imemään (muutamasta paikasta kysyin tarjouksen, ja tuntitaksa liikkui 240-300 euron välillä. Työssä olisi mennyt kahdelta mieheltä imuauton kanssa kaksi päivää ja tuntitaksan päälle olisi tullut vielä purujen hävityskustannukset). Hylkäsimme siis suosiolla tuon vaihtoehdon. Kaksin saisimme lapioida puruja koko loppuelämämme ajan ja kun tuo talon ulkokuorikin huutaa viimeistelyä, niin laittelin sähköpostia muutamaan paikkaan, josta saisimme ehkä raavaita ukkoja hommiin (tuttava vinkkasi että mm. Urheiluseurat saattavat tulla jelppimään pientä maksua vastaan). Seuraavaksi työlistalla on yläkerran riisuminen paljaaksi (tällä hetkellä siellä on wc, mh ja keittokomero), purujen poisto, puhallusvillan laitto ja samalla vissiinkin korjataan talon rappaus, maalataan talo, asennetaan ulko-ovet, tehdään katokset ja asennetaan talon päätyihin otsalaudat sekä pellit. Ainiin, piippukin pitäisi pellittää ja sen jälkeen alkaisi saunaremppa 😀 😀 Minulla alkoi kaiken kukkuraksi tänään koulu, joten vappoota-aikoo otetaan vastaan. Laiska se töitään luetteloo, onhan tässä vielä aikoo ennen pakkasia.

Siinäpä oli kerrassaan sekava selonteko tämän hetkisestä tilanteesta. MUTTA, katto on paikallaan Jarkon veljen sekä appiukon ansiosta ja saamme nauttia sadettomasta vintistä, se on pääasia! 🙂

Tässäpä hieman kuvia, että mittee tiällä on tapahtunut:

Riemuhyppy viimeisen pellin laiton jälkeen

Riemuhyppy viimeisen pellin laiton jälkeen

Sipsejä 80-luvun alusta. Kullanarvoinen löytö purujen seasta. Harmi, kun nämäkin olivat homeessa, muuten olisin syönyt.

Sipsejä 80-luvun alusta. Kullanarvoinen löytö purujen seasta. Harmi, kun nämäkin olivat homeessa, muuten olisin syönyt.

Jarkko teki telineet piipun luo, jotta ylsi purkamaan tuon törkyläisen yläosan

Jarkko teki telineet piipun luo, jotta ylsi purkamaan tuon törkyläisen yläosan

Piipun purkua

Piipun purkua

Ketterä appiukko ruoteiden laitossa

Ketterä appiukko ruoteiden laitossa

Veljekset miettimässä, että mihinkä lähtis olusille ;)

Veljekset miettimässä, että mihinkä lähtis olusille 😉

Jarkko saa tehdä sitten taas tästäkin hommasta asiantuntevamman päivityksen. Minä olin lähinnä lauta- ja apupoikana ja ikävä kyllä jouduin kerran kiipeämään katolle. Noilla telineillä seisominenkin oli täyttä tuskaa korkeanpaikankammoiselle.

Ulko-ovet pistettiin tilaten Suomen Ylijäämävarastolta. Halusimme tiilenpunaiset etuovet (2kpl) ja nehän löytyi todella edulliseen hintaan kyseisestä nettikaupasta (olivat poistossa ja juuri sopivan kokoisiakin!). Samalla tilattiin ulkoterassin ovi sekä kaksi kappaletta varastonovia. Koko paketille tuli rahteineen hintaa ainoastaan n. 1700€.

Ulkorappauksen korjaus osottautui paljon helpommaksi kun luulin. Sekin on osittain vielä kesken, mutta hyvää matkaa maaliin menossa, kirjaimellisesti 🙂

Palataanhan sitten taas asiaan kun jotain saadaan aikaiseksi! Toivottavasti viikonloppuna saadaan hommia eteenpäin rutosti.

koira

 

 

 

 

 

 

 

Iso KIITOS Varkauden Telineasennukselle telineiden vuokrauksesta! Sieltäpä jokainen telineitä vuokraamaan, jos mielii kiipeillä talon katoilla tai ihan muuten vaan tykkää korkeista paikoista.

/Salla

Kattoremontin aloittelua

Aamulla tuli telinekuorma pihaan...

Aamulla tuli telinekuorma pihaan…

…siitäpä sitä kattoremonttia täytyi aloitella, toisella puolella räystäskorkeus on viitisen metriä ja toisella metrin alempana. Otimme vuokratelineet pitkille sivuille ja kyllähän noissa kasaamista riitti melkein päiväksi. Tai itse asiassa aloimme olla niin hapoilla loppupäivästä, ettei tarvinnut muita hommia miettiä! Maalattiin me kyllä vielä otsalaudat, kun keli sattui suosimaan.

Apuna oli isäukko ja Veeti, pienin remonttimies saatiin Sallan äidin luo hoitoon.

Toinen puoli talosta.

Toinen puoli talosta.

Etupiha.

Etuopiha.

Otsalaudat käsiteltiin edellispäivänä Tikkurilan Valtti pohjusteella.

Otsalaudat käsiteltiin edellispäivänä Tikkurilan Valtti pohjusteella.

Tuo pohjuste kuulemma estää homehtumista, näin sanoi Rautian myyjä. Me tietenkin uskoimme, hölmöjä kun ollaan.
No nyt ne oli kuitenkin maalattavissa, joten niihin vedettiin sama R33 musta värisävy kuin katossakin.

Kuka tulisi nuo laittamaan paikalleen?

Kuka tulisi nuo laittamaan paikalleen?

 

Huomenna kelin salliessa alamme purkamaan vanhoja peltejä.

Tässä vielä lähtötilanne, huomatkaa myös pihaa kaunistava Jaguar, melkein sävy sävyyn talon värin kanssa. Jos tulee tylsää, niin tuossa on "hetkeksi" tekemistä.

Tässä vielä lähtötilanne, huomatkaa myös pihaa kaunistava Jaguar, melkein sävy sävyyn talon värin kanssa. Jos tulee tylsää, niin tuossa on ”hetkeksi” tekemistä…hölmöjä kun ollaan

 

Kattoremontista kirjoitellaan yhteenveto sitten joskus myöhemmin, nyt jalat kattoon…

Remonttitarvikkeita Tallinnasta part.3

Eilen uskollinen Citroenimme kuljetti meidät jälleen kerran kotiin vaikka vetokoukku lähes hipoi maata. Takakontti oli painon suhteen täynnä tavaraa, muuten olisi vielä tilaa ollut…ja remonttibrändit on hyvinkin tuttuja, TIkkurila, Kiilto, Koff, Koskenkorva, Viva Color, Oras, Franke jne. Aiemmin kun netistä lueskelin ihmisten kommentteja niin tietäjäthän siellä kommentoivat, että tottakai hinnat on Virossa halvempia kun myyvät halppismerkkejä jotka ei käyttöä kestä…on siellä varmasti tuotakin tavaraa, mutta niinhän sitä löytyy Suomestakin.

Aikaisemmista ostosmatkoista voit muuten lukea täältä: Osa 1 sekä Osa 2.

Viking Line XPRS kuljetti meidät tällä kertaa.

Viking Line XPRS kuljetti meidät tällä kertaa.

Hyvin mahtui paku laivakannelle.

Hyvin mahtui paku laivakannelle…tosin antenni ikävästi napsui palkkeihin 🙂

Tällä kertaa emme yöpyneet laivassa vaan hotellissa. Hinta oli sama kuin yöpyminen laivassa ja mielessä oli että hieman paremmat yöunet saataisiin kunnon sängyssä. Aika lyhyeksi unet kuitenkin jäi kun vasta yhden aikaan pääsimme unille ja aikaisin aamusta piti päästä jo ostoksia tekemään, jotta ehdittäisiin illalla myös hieman nähtävyyksiä katselemaan. Olisi kyllä pitänyt koko päivä (tai vaikka useampikin) tuohon varata, kun sen verran mukavan oloinen kaupunki Tallinna oli. Kumpikaan ei ollut kyseissä kaupungissa aiemmin lomaillut vaan aiemmat kerrat mentiin vauhdilla kaupungin reunalta rautakauppoihin. Tulemme kyllä varmasti käymään tuolla uudestaan! Vanhakaupunki ainakin oli hyvin samantyylinen kuin esim. Latvian Riika ja Liettuan Kaunas…tosin Suomituristeja oli huomattavasti enemmän.

Hienoja vanhoja rakennuksia Tallinnassa.

Hienoja vanhoja rakennuksia Tallinnassa.

Mutta asiaan. Tässä infoa niille jotka ovat samanlaista matkaa suunnittelemassa…varmasti samojen asioiden toistoa kuin aiemmissa blogiteksteissä.

Olemme  kolmessa ”isoimmassa” paikallisessa rautakaupassa asioineet ja yhteenvetona täytyy todeta, että Espak- niminen rautakauppa, joka sijaitsee osoitteessa Viadukti 42 on ollut edullisin ja ehkäpä myöskin valikoimaltaan paras… tai ainakin tavaraa on varastossa määrällisesti eniten. Espakkiin ei satamasta ole kuin alle viiden kilometrin matka, mutta se sijaitsee erillään muista rautakaupoista. Bauhof ja Ehituse ABC taas ovat eri suunnalla, mutta noihinkaan kauppoihin ei satamasta ole sen pidempi matka kuin Espakkiin ja muutenkin Tallinnassa on helppo ajella navigoinnin avulla.

Me kävimme tälläkin kertaa kaikissa ja jokaisesta tarttui tavaraa mukaan.

Kaikki tuotteet ei välttämättä ole edullisempia ja kannattaa miettiä millä autonsa järkevimmin täyttää.

Kaikki tuotteet ei välttämättä ole edullisempia joten kannattaa miettiä millä autonsa järkevimmin täyttää.

 

Ihan kaikkea ei tosiaan kannata ostoskärryihin poimia vaan me olemme tehneet etukäteen listan mitä ostetaan ja toki myöskin tutkineet, että missä hinnoissa tavara on Suomessa ja toki näissäkin kaupoissa on omia tarjouksia ja löytyöpisteitä.Tällä kertaa kyydistä jäi pois laudetarvikkeet ja painavat laastisäkit, mutta kyytiin tarttui hanoja, paljon maalia ja mm. katon aluskatteet ja ruuvit.

Isompiin ostoksiin kannattaa kysyä alennukset myyjiltä (kuten myös etukäteen varmistaa, että heillä ylipäänsä on tavaraa jota tulette ostamaan), mutta pienemmät voi tehdä kanta-asiakaskorttia käyttäen…tuo kortti on ehdoton ”hankinta”, Espakista sekä Bauhofista tuon kortin saa alle kolmella eurolla, kun taas Ehituse ABC ei tuollaista korttia tarjoa lainkaan.

Esimerkkinä ulkomaalit ja pohjusteet jotka nyt ostimme. Ulkomaalia melkein sata litraa, pohjustetta viitisenkymmentä litraa sekä sokkelimaalit ja telat yms. tarvikkeet. Suomessa pelkkien maalien hinta 1300 euron nurkilla ja Espakissa hinta 800 euroa, sisältäen myös nuo maalaustarvikkeet. Lisäksi kun vilautimme kanta-asiakaskorttia, niin lopullinen hinta oli 579 euroa! Kyseessä Tikkurila konsernin Viva Color- brändi, kun taas Suomessa kysyin juurikin Tikkurilan hintoja…eli aivan täysin vertailukelpoinen ei tuo hintaero ole, mutta meille se tarkoitti isoa säästöä!

Pakollinen takakonttikuva.

Pakollinen takakonttikuva.

Ennen lähtöä kävimme ohikulkumatkalla Lahden tienoilla Eurokymppi- nimisessä laattaliikkeessä, jonka jostakin huutokauppasivustolta bongasin kauppaamassa hienoja laattoja. Sieltä löytyi juuri sellaiset laatat kuin olimme ajatelleet kylppäriin hankkivamme. Emme kuitenkaan niitä vielä ottaneet kyytiin vaan pyysimme tiukan tarjouksen ja näin pystyimme Tallinassa katsomaan samantyylisiä. Yhtä hienoja lattialaattoja ei kuitenkaan siellä näkynyt, joten jätimme laatat kyydistä ja tarkoituksena oli käydä ne paluumatkalla tuolta Eurokympistä.

Tuolla tosiaankin oli huima valikoima erikoisempiakin laattoja ja taas nettisivut ei anna oikeata kuvaa paikasta, joten suosittelen käymään tuolla mikäli alueella liikutte…bongasimme läheltä myöskin hauskan hampurilaspaikan, jossa oli hyvinkin amerikkalaistyylinen sisustus ja maikoisan aterian pääsi nauttimaan vanhan keltaisen koulubussin kyydissä!

Bus Burgerissa oli hyvät hampurilaiset!

BusBurgerissa oli hyvät hampurilaiset!

Niin, menimme siis laattaliikkeeseen takaisin, kun soitin etukäteen laivalta oman tarjoukseni ja kuulosti siltä, että aloimme olla lähellä yhteisymmärrystä. Viimeiset tinkaukset paikan päällä ja laatat kyytiin…voin kertoa että tulee luksuskylppäri! Seinälaataksi valitsimme ison 30×60- kokoisen mustan kivilaatan ja lattiaan 10×10 kiiltävä musta laatta, jossa uritus. Lisäksi suihkuseinälle tulee muutama iso kromattu laatta.

Seinälaatat, mustan laatan pinta on rouhea, kivinen.

Seinälaatat, mustan laatan pinta on rouhea, kivinen.

 

10x10 lattialaatta.

10×10 lattialaatta.

Nyt olisi intoa lähteä kylppäriremppaa tekemään, mutta jospa sitä ennen tyhjentäisi auton ja tekisi kattoremontin. Saatanpa päivitellä tähän muutaman kuvan ostoksista, kunhan ne tuolta autosta on pihalle saatu.

Hauskaa viikonloppua!

/Jarkko

Kuulumisia

Kattoremontti kolkuttelee ovella, mutta edelleen odotellaan tarjousta tuolta rapakon takaa. Meinasimme ensiksi tilata Ruukin kattopellit taloon.com:ista, mutta huomasimmekin että samaa peltiä saa Viron puolelta halvemmalla, joten laitoimme kyselyä sinne paljonko rahtikulut olisivat. (Edit: pellit tilattiinkiin helposti Taloon.com- nettikaupasta, josta saimme haluamamme tuotteet edullisimmin, osa tavaroista kuitenkin haetaan Tallinnasta).Toivottavasti vastaus tulee piakkoin 🙂 Viroon lähdetään lähiaikoina taas heittämään reissu, koska kaikennäköiselle nippelille ja nappelille on tarvetta. Meillä on sen verran hulppean kokoinen tuo katto (n. 220 neliötä), että jo pelkästään sinne uppoaa sitä sun tätä.

Ruodepuut ostimme paikalliselta sahalta. Puut tuotiin meille kotipihaan asti, eli palvelu oli oikein mainiota 🙂

Pikkuisen on ollut sellainen odottava mieli tuon kattorempan suhteen…toivoisin vaan niin että se olisi jo ohitse 😀

Talon ulkokuorestahan piti tulla alunperin tummanharmaa/musta, mutta onneksi tässä on ollut aikaa pohtia tuota asiaa ja tulimme siihen tulokseen että laitammekin ulkokuoren valkoiseksi. Saattaisi musta talon möhkäle olla vähän liian synkkä jopa meille 🙂

Tällä viikolla Jarkko pisti palasiksi meidän takaterassin. Onneksi ei kukaan ollut tippunut siitä läpi…oli nimittäin aikamoista haperoa 😀

IMG-20150626-WA0003[1]

IMG-20150626-WA0004[1]

Tulevaan terassiin teemme portaat, jotta sitä kautta pääsee myös alas...ehkä joskus hankimme tuonne alas paljun :)

Tulevaan terassiin teemme portaat, jotta sitä kautta pääsee myös alas. Ehkä joskus hankimme tuonne alas paljun 🙂

Tässä on mieli muuttunut myös tulevan keittiön sekä lattioiden suhteen. Meinasimme alunperin, että tekisimme korkeakiiltoisesta mustasta keittiön. Noh, nyt haluamme teollisuuskeittiön….rosteria, rosteria kiitos!! 🙂 Lattioista haluamme valkoiset, eli ”muutama” neliö patinoituneen näköistä rusehtavaa laminaattia olisi joutavana 😀

Jotain tämän tyylistä on siis hakusessa

Jotain tämän tyylistä on siis hakusessa

Meidän makkariin tilattiin tällä viikolla tapetit. Makkariin tulee myös valkoinen lautalattia, mustat seinät ja tälläinen tapetti http://www.wallpaperdirect.com/products/albany/nordik-wood/97220

Eli vahvasti mennään metsäläisteemalla 😀 Vaatekaappi tehdään luultavasti itse, pitäisi vaan saada pari vanhaa ladonovea tms. vaatekaapin oviksi.

Tuo wallpaperdirect.com on huisin hyvä tapettikauppa, jos etsii edullisia ja erilaisia tapetteja. Suosittelen.

Loppuun vielä muutama kirppislöytö:

Nettikirppiksen kautta ostin kaksi neljän metrin mittaista räsymattoa, hirveen kivoja!

Nettikirppiksen kautta ostin kaksi neljän metrin mittaista räsymattoa, ja tietenniin halavalla.

Juhannuksen mökkireissulla eksyimme vanhan miehen pihakirppikselle, sieltä bongasimme tämän.

Juhannuksen mökkireissulla eksyimme vanhan miehen pihakirppikselle, sieltä bongasimme tämän.

2015-06-26_20.44.31[1]

Nyt ei tarvitse tämän aikaisemman nettikirppislöydön olla yksinään :)

Nyt ei tarvitse viereisen lampun olla yksinään 🙂

Me yritetään täällä nohevoitua enemmän tähän blogin kirjoittamiseen sekä remonttihommiin. Nyt on ollut jonkin aikaa aivot totaallisen narikassa kummankin asian suhteen. Itselläni alkaa koulu elokuun alussa, joten mitenkähän käy sen ”jouluna valmista”- ajatuksen kanssa?! 😉

Nyt saunaan! Heippa!

/Salla

Kisaväsymystä

Lauantaipäivän saldo:

-wc-istuin asennettu
-hajonnut iskuporakone
-hajonnut Dremel
-vesihana asennettuna betonitasoon, asennusaika 3 tuntia (muista sinä tehdä sitä varten reikä ennakkoon)
-vitutus
-altaan putkisarja ei käynyt kiinni altaaseen
-molemmat kädet niin kipeät ettei edes perusaskereet meinaa onnistua
-kodinhoitohuoneen lattia avattu ja purut säkitetty (onneksi oli Veeti hyvänä apurina)
-yläkertaan tuleva vesilinja löydetty
-kolme käyntiä rautakaupassa
-vesiputken koko 14mm ja tietenkään ei ole tarvittavia osia

Taas yksi huone (lisää) pois käytöstä.

Taas yksi huone (lisää) pois käytöstä.

Allekirjoittaneella alkaa lievästi sanottuna olemaan hermot lopussa ja kiinnostus yhtä vähissä. Asiaa ei myöskään auta se, että nyt viikonloppuna oli tarkoitus saada uusi vessa käyttöön ja vanha pois tieltä (vanhoja viemäreitä ei voi kytkeä pois ennen kuin uudet on käytössä…tai siis ne pitää touhuta samaan aikaan). Otin Veetin kanssa kodinhoitohuoneen lattian auki ja sieltähän löytyi kellarista tuleva vesilinja ja kun mittailimme putkimiehen (siskonmies Jesse) kanssa putkia niin saimme todeta, että putkikoko on 14mm kohdasta josta olisi voitu uudet putket kytkeä…osia ei tietenkään löydy nyt viikonlopulle mistään, kun Jesse olisi ehtinyt niitä kytkeä.

Käytössä olevia vesiputkia ja vanhoja lämmitysjärjestelmän putkia.

Käytössä olevia vesiputkia ja vanhoja lämmitysjärjestelmän putkia.

Ennen vappua saimme suurimman osan uusista sähköistä ja siten myös vihdoin vessan katon paneloitua, lattioita on maalailtu ja listoja asenneltu…paljon on silti vielä tekemättä ja 12 päivää on enää jäljellä!

WP_20150430_008[1]

Adax Neo- patterien asennus oli vähän liiankin helppoa, laatikkon kannessa sapluuna, ruuvit oikeisiin kohtiin, kiinnikkeet kiinni ja patterit paikalleen.

Adax Neo- patterien asennus oli vähän liiankin helppoa, laatikkon kannessa sapluuna, ruuvit oikeisiin kohtiin, kiinnikkeet kiinni ja patterit paikalleen.

WP_20150429_003[1]

Patteri paikallaan sähköjä vailla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Adax Neo-sarjan pattereita löytyy myös muissa väreissä. Vaikuttaa erittäin helppokäyttöisille ja lämpöä tulee ihan eri tapaan kuin vanhoista. Esimerkiksi täältä löytyy hyvin eri vaihtoehtoja: Adax Neo- patterit

Roikkalamput tiskillä.

Roikkalamput baaritiskillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Jarkko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viroon ostoksille osa 2

Onnistunut Tallinnan reissu on nyt takana ja ensi viikolla alkaa taas remontti etenemään!

Ensimmäisen ostosreissun teimme Joulukuussa 2014 ja tarina löytyy täältä: Viroon ostoksille.

Käyttövesiputket oli yksi tämän reissun hankinnoista ja ne saatiinkin heti aamusta kyytiin. Putkikoko Virossa on normaalisti 16/20mm ja Suomessa 15/22mm, joten ihan joka puljusta ei tarjouksia tullut. Halusimme kuitenkin samassa koossa putket, jotta jos ja kun tarvitsemme jotakin liitintä/ pikkunippeliä, niin se löytyy paikallisesta liikkeestä. Espak- niminen rautakauppa vastasi tarjouskyselyymme (vastasi moni muukin firma, mutta heillä ei tuota 15mm kokoa löytynyt) ja heiltä löytyi osia osittain varastosta ja osa piti tilata. Teimme tilauksen muutamaa päivää ennen lähtöä ja varasimme laivamatkan jälleen Tallinkilta. Aikataulut oli tuolla meille sopivat ja yöpyminen laivalla tuli edullisimmaksi.

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Lähteekö se flunssa Irish Coffeella?

Tällä kertaa olimme ajoissa perillä ja laivamatkakin sujui mukavammin kun ei ollut samanlaista myrskyä ja känniääliötkin olivat jääneet maihin. Aamulla kunnollinen Buffet- aamupala nautittuna autokannelle ja taas kahdeksalta auto laivasta ulos. Pieni flunssakaan ei haitannut fiilistä…kuka järkevä ihminen odottaa innoissaan rautakaupassa shoppailua? No huvinsa kullakin. Espak sijatsi hieman eri suunnalla kuin Bauhof ja Ehituse ABC. Navigointi opasti juntit helposti kohteeseen ja satamasta oli alle viisi kilometriä perille. Tämä rautakauppa oli ripoteltu eri rakennuksiin, LVI-kalusteet/-tarvikkeet omassaan, laminaatit ja laatat omassaan jne. Paikallisia oli ostoksilla paljon heti aamusta…tämäkin jo kertoo siitä, että hintataso on hyvä. Täällä kiertelimme rauhassa, tilaamamme putkitarvikkeet saatiin vaivattomasti kyytiin (nyt oli jo laivamatkakin kustannettu) ja jäi myös aikaa katsella muuta valikoimaa.

Ensimmäisena Espak- rautakauppaan.

Ensimmäisenä Espak- rautakauppaan.

 

 

 

 

 

 

Kannattaa hankkia noin kolme euroa maksava kanta-asiakaskortti (Info-pisteestä) jolla saa ostoksista hyviä alennuksia, jos ostat kerralla enemmän niin kannattaa kysyä alennukset henkilökunnalta. Meillä oli putkitarvikkeista jo tarjous valmiiksi laskettuna ja saman henkilön kanssa sovimme alennukset mm. vessan altaasta. Loput ostokset tehtiin ”kortilla”.

Kolmen euron kortilla saimme lisäalennusta 60 eurolla.

Kolmen euron kortilla saimme ensimmäisestä kaupasta lisäalennusta 60 eurolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Espak:ista tuli ostettua siis vesiputkitarvikkeet, wc-istuin, vessan allas, maaleja, ruuveja ja muita perustarvikkeita. Laatta-/laminaattivalikoimasta emme löytäneet mieleisiä ,joten päätimme käydä myös muissa kaupoissa.

Espakin tapettivalikoima oli hyväja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Espakin tapettivalikoima oli hyvä ja 10-12 eurolla olisi saanut erikoisempiakin malleja.

Lisää tapettivalikoimaa...

Lisää tapettivalikoimaa…

Helppoja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Helppoja ja edullisia yksityiskohtia kattoon tai seinään, materiaali styroxia.

Ehituse ABC ja Bauhof sijaitsevat hieman eri suunnalla (satamasta helppo mennä ja matka kestää about kymmenen minuuttia. Nämä ovat tyyliltään hyvinkin ”suomalaisia”, kaikki osastot on samassa rakennuksessa ja isoimmat tuotteet/ määrät noudetaan pihahalleista.Kannattaa muuten varmistaa ennen matkaa, että haluamaasi tavaraa on varastossa.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Tälläinen tulee meidän kylpyhuoneen syvennykseen.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Musta, pyöreä allas taas meidän uuteen vessaan.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

Kamat kyytiin ja matka jatkuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehituse ABC kierrettin läpi, mutta isoja ostoksia ei mukaan tarttunut…vain kattovalaisin vessaan.

Vessaan tuleva kattovalaisin...koska Salla halusi.

Vessaan tuleva kattovalaisin…koska Salla halusi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka viime reissu Bauhofissa sai vieläkin oksennusrefleksin molemmissa aikaan, niin siinä se oli kuitenkin kadun toisella puolella Ehituse ABC:sta, joten kun elämässä pitää ottaa riskejä, niin päätimme astua sisälle. Valikoima tuolla kuitenkin oli meille sopiva. Tällä kertaa kaikki meni kuten pitikin. Mika Salo ja vaimonsa Noriko lapsineen oli todennut ilmeisesti saman ja Salla tietenkin ottamaan fanikuvia ja nimmareita…no ei oikeesti, annettin heidän tehdä ostoksensa rauhassa…paljonkohan Seiska olisi kuvajuorusta maksanut?

Bauhof.

Bauhof torstaina klo 10, aika hiljaista.

 

 

 

 

 

 

Täälläkin kanta-asiakaskortilla saa lisäalennusta, nyt ostimme tuon kolmen euron kortin eikä lähdetty alennuksia pyytämään henkilökunnalta. Laminaatit (30m2) jota ostimme olisi maksanut 321,12€, mutta kortilla saimme ne hintaan 223,21€.

Tätä laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

”kulahtanutta” laminaattia tulee eteiseen ja keittiöön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Valaisimia Ehituse ABC:lla

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

Bauhofin vieressä oleva kodinkoneliike.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poikkesimme vielä Bauhofin vieressä olevaan Markettiin ja siellä bongasimme kodinkoneliikkeen. Matkaan tarttui uusi Boschin jääkaappipakastin ja Electroluxin integroitava astianpesukone 750 eurolla. Varmasti olisi (?) halvempiakin liikkeitä ollut, mutta nuo mahtui sopivasti kyytiin ja pelkkä jääkaappipakastin olisi maksanut Suomessa lähes 800 euroa, joten kyllä ne kannatti kyytiin noukkia. Molemmilla merkeillä on vielä kansainvälinen takuu, joten ei tarvitse Viroon laitteita viedä jos niihin vikaa tulee.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Uutta Tikkurilan maalia testataan ainakin makuuhuoneen kattoon.

Putkitarvikkeita.

Putkitarvikkeita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Auto saatiin hyvin täytettyä…olisi mahtunut enemmänkin (mieleisiä laattoja ei löytynyt), ongelmia ei tullut eteen ja ehdittiin muitakin kauppoja vielä nopeasti koluamaan. Taaskaan en ole jaksanut kokonaissäästöä pennilleen laskea, mutta noin kaksituhatta euroa kuitenkin reissulla ”tienasimme”…tuon rahan voikin sitten käyttää esimerkiksi lomamatkaan…vaikka pieni lomamatkahan tuo oli jo itsessään! Keväällä on tarkoitus pitää pienimuotoiset talkoot, joten sinnekin ostettiin samalla vähän janojuomaa.

Talkooeväät myös matkassa.

Talkooeväitä myös matkassa.

 

 

 

 

 

 

Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan huomisen askareita, tekemistä riittää, mutta järjestys on vielä(kin) epäselvä. Se on ainakin varmaa, että kotibaari ja elokuvahuone tulee olemaan hieno ja valmistumaan ensimmäisten joukossa…pitäähän nyt joku tärkeysjärjestys olla! 🙂

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

Tästä valomainoksesta ei taideta luopua vaikka myyntimielessä onkin hankittu!

 

 

 

 

 

 

/Jarkko

 

Viroon ostoksille

Pikapäivitys. Puolen tunnin päästä lähdemme kohti isoa kirkkoa ja sieltä kohti Viroa. Tarkoitus on ostaa pakettiauto täyteen raksatavaraa ja ja tyhjät kohdat täyttää alkoholilla. Miksi? Koska oluesta tulee hilpeälle tuulelle…ei vaan 🙂 Olemme vertailleet rakennustarvikkeiden hintoja ja mm. viemäritarvikkeissa sama osa maksaa Suomessa 10,90€ ja Virossa 1,90€,  laattojen sauma-aine (sama merkki!) 14,90€ vs. 4,88€ jne jne.

Olen yrittänyt mittailla kaikki ennakkoon mahdollisimman tarkkaan ja tehdä hankintalistaa sen myötä ja kyselin jo muutamasta Viron firmasta tarjousta. Voin kertoa, että jo tässä on oma hommansa, mutta eipähän tarvitse joka osaa hakea erikseen ja jos saamme 4000 euron edestä tavaraa 2000 eurolla, niin säästö on juuri, niin suuri kuin olemme miettineetkin….ja samalla saadaan päivän ”lomareissu” tehtyä.

Tästä reissusta tarkempi selostus, kun palaamme Sawoon.

Nyt ei muuta kuin selkä suorana (se ei nimittäin tällä hetkellä paljon taivu, kun onnistuin sen venäyttämään ja edes piikit persauksissa ei auttaneet, joten Salla saa kunnian nostella tavarat autoon, onneksi Salla on kova mimmi;)) kohti Hellsinkiä!

 

 

/Jarkko

Sähkön kilpailuttaminen ja säästäminen

Ensimmäiset pakkaskelit on tänä syksynä koettu ja se tuokin mieleen, että useamman satasen saa säästettyä helposti muutaman minuutin työllä.

sähkötaulu

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilpailutimme uuden asunnon sähkösopimuksen ja monelle tämä on tuttua puuhaa, mutta jos et ole aiemmin tätä tehnyt, niin tässä helpot ohjeet:

1. Ota esille nykyisen sähköyhtiösi viimeisin lasku, sieltä löytyy tiedot joita tarvitset, mm. käyttöpaikan numero ja monesti myös vuosiarvio sähkönkulutuksesta.

2. Netistä löytyy erilaisia sivustoja joiden kautta kilpailuttaminen on simppeliä, tässä yksi näppärä sivusto: www.superkilpailuttaja.fi

3. Seuraavaksi sinun tulee päättää otatko toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen vai sitoudutko määräaikaisilla sopimuksilla, jolloin hinta on yleensä vieläkin edullisempi.

Me päätimme ottaa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, jolloin voimme vaihtaa yhtiötä vaikka jo keväällä, jos koemme sen tarpeelliseksi. Lisäksi valintaamme vaikutti se, että valitsemamme sähköyhtiö oli meille tuttu ja kun homma oli toiminut silloin hyvin, niin ei tarvinnut asiaa pitkään miettiä.

4. Kun olet päättänyt minkä sopimuksen otat, niin suosittelen pikaista googlausta sähköyhtiön nimellä. Itsellä ei ole ongelmia ollut, mutta olenkin aina katsonut hieman yrityksen taustoja netistä.

5. Tee sopimus ja jää odottelemaan papereiden saapumista.

Käytimme omana arviona 20.000 kWh:n (kilowattitunnin) kulutusta ja säästöä/ vuosi saamme 231,52 euroa.

Paikallinen yhtiö: Savon Voima 6.57 senttiä/kWh, kk-maksu 3,98€, toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

Valitsemamme yhtiö: Vaasan Sähkö 5.5 senttiä/kWh, kk-maksu 2.52€, toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

Kilpailuttaminen koskee vain sähkönmyynnin osuutta, joten muista, että sähkönsiirrosta tulee erikseen laskut paikalliselta toimittajalta (kuten on tullut ennenkin).

Lisäksi sähköä saa säästettyä myös omalla toiminnalla, kuitenkaan asumismukavuudesta tinkimättä. Kaikkia valoja ei ole pakko pitää päällä koko ajan ja joka huoneessa ei tarvise olla kuin saunassa.

Me aiomme käydä ikkunoiden tiivisteet läpi ja tarvittaessa uusia niitä. Ilmalämpöpumppu ja takka hankitaan myös, ulko-ovet uusitaan jossakin vaiheessa sekä alakerran kellariin vaihdetaan kaikki ikkunat (Kysyin tarjouksen:8 kpl 500×900 ikkunoita Virosta hintaan 430 euroa…ei kuulosta mielestäni pahalle hinnalle). Tehtävälistalla on myös seinien purueristeiden tarkistaminen ja lisäys…tästä lisää kunhan pääsemme vintille pyörimään.

Tältä näytti purkamamme lämpimän väliseinän purut...niitä oli alle puoliväliin seinästä, toivottavasti  ulkoseinissä on enemmän!

Tältä näytti purkamamme lämpimän väliseinän purut…niitä oli alle puoliväliin seinästä, toivottavasti ulkoseinissä on enemmän!