Hieno keli remontoida

20141015_142618WP_20150930_13_21_01_Pro

Ihan piti tänään palata hieman ajassa taaksepäin ja miettiä mistä on lähdetty. Nimittäin kun tänään asensimme isäukon kanssa syöksyputkia ränneihin, niin niitä tuijotellessa talo alkoi näyttämään jollakin tavalla valmiille vaikka vielä ovet odottelee vaihtoa (olen odotellut Abloy-lukoista tarjousta ja homma on unohtunut, kun vastausta ei ole tullut), sokkeli on maalaamatta, rappuset uusimatta jne.

Nostalgisesti olen tässä lähiaikoina palaillut ajassa taaksepäin myöskin ”uuden” levyharrastuksen myötä. Vaikka musiikinkuuntelun aktiiviharrastajaksi lukeudunkin, niin kuinka hienolle onkaan tuntunut kuunnella teinivuosien lempilevyjä siten, että on kuunnellut KOKO levyn läpi! Tuntuu, että tuo asia on unohtunut Spotifyiden ja muiden netin musiikkilähteiden takia ja kuunnellaan vain niitä hittibiisejä. Suosittelen kaivamaan ne vanhat älppärit tai ceedeet kaapista ja rentoutumaan sohvan nurkkaan (ilman, että samalla selaat Facebookkia tai teet jotain muuta yhtä hyödyllistä läppäri sylissä)! Pakko vielä tähänkin mainita, kun edelleen naurattaa ja tuli vanheneminen omasta kirjoituksestani mieleen. Toissa viikonloppuna meillä kävi kylässä Sallan entinen työkaveri lapsineen ja kun kahvipöydässä istuttiin, niin lapsista vanhempi tokaisi yhtäkkiä minulle ”sä oot vanha, sä kuolet kohta”. Toivottavasti en vielä, en halua.

WP_20150930_20_33_14_Pro[1]

Mutta nyt on siis ränneihin asennettu syöksyputket ja siinä ei mitään ihmeellistä ollut, ensiksi kunnolla putkien pituuksien ja kulmien mallailu ja sitten valmiiksi kasaaminen popniiteillä. Tämän jälkeen seinäkiinnikkeet propuillaseinään ja koko putkiviritelmä paikalleen. Ei tarvinnut ohjeita laatikosta kaivella, ei niitä kyllä siellä tainnut ollakkaan.

Viime viikolla saimme loput talosta maalattua ja Salla maalailun jälkeen pesi ikkunat…sekin oli aika työmaa, kun oli kaikki laasti-/maaliroiskeet mukavasti jämähtänyt kiinni.

Huomenna on tarkoitus laittaa seinätikkaat kiinni ja vielä jos saisi ennen talvea ne ovet ja terassit tehtyä. Olisihan se kiva päästä myös Jouluksi uuteen saunaan!

/Jarkko

Talonmaalausta ja askartelua

No heipä hei. Yritin keksiä jotain repäisevää blogin aloitusta tyyliin ”What’s up nigga?” perinteisen ”onpa taas tovi kulunut viime kirjoituksesta, ohhohhoh” sijasta. No eihän tässä kummempia, sanoisin mutta, kun ihonväri on väärä ja tuollaisista kommenteista saattaa joku loukkaantua. Sitten ajatukseni kulkeutui alkoholiin, perjantai, sauna on lämpeämässä, viinapullot huutelee ja tuijottaa hyllyltä…siitähän saisi jotakin räjäyttävää.

Ei, en ole ottanut yhtään huurteista (kävin kyllä pari laittamassa pakkaseen sillä välillä, kun Sallan piti hoitaa joku juttu koneella) enkä halua, että minua luullaan alkoholiongelmaiseksi…
No ehkä siirryn kuitenkin suoraan asiaan, kun se sauna kohta on jo lämmin.

Aika valkoinen.

Aika valkoinen.

Talo on alkanut pikkuhiljaa saada väriä pintaan, vielä on takaosa ja toinen sivu vaiheessa. Salla on ollut päivät koulussa ja työharjoittelussa, joten minä olen pikkunaperon kanssa pitänyt miesten askartelukerhoa, kun ei oikein ole voinut isompia remppahommia tehdä. Mutta on sitä siis taloa hierrettykin, ennne maalausta. Tuo paikkaushomma oli sittenkin paskamaisempaa kun luulin…kun samoja kohtia hinkkaa ties monenteenko kertaan, niin en jaksanut aina ohikulkijoille hymyillä…paitsi jos se oli nuori kaunis nainen.

Täysin tasaista siitä ei ollut tarkoitus tehdä ja ei siitä tullutkaan, laatukriteerit ovat siis täyttyneet. Minä haluaisin noihin ikkunoiden ja ovien yllä oleviin syvennyksiin tehdä lämpökäsitellystä vinorimasta ehosteet, mutta Salla on sitä mieltä, että sitä on sitten liikaa. Nyt joku Photoshoppaaja jos lukee tämän, voisitko ystävällisesti lisätä katolle sen Alienin tai jonkun julkisuuden henkilön ja täyttää vinorimalla nuo ikkunat, niin voidaan kaikki nauraa mahat kippurassa.

Syvennyksiin rimaa vaiko ei?

Syvennyksiin rimaa vaiko ei?

No niin…nyt aikani loppuu, sauna on kuuma, suu kuiva ja vaimo kysyy, että meneekö sulla tässä koko ilta…päätän siis tämän blogitekstin kuviin ”miesten askartelukerhosta”.

Kuormalavasta tehty levyhylly.

Kuormalavasta tehty levyhylly.

Vanhoista palotikkaista leikattu leuanvetotanko/tangot.

Vanhoista palotikkaista leikattu leuanvetotanko/tangot.

Kaukosäädinhylly Eurolavan päädystä.

Kaukosäädinhylly Eurolavan päädystä.

Tämä syntyi toisesta päädystä.

Tämä syntyi toisesta päädystä.

Ylätalja "teollisuusrenkaasta", tuntuisi ajavan asiansa.

Ylätalja ”teollisuusrenkaasta”, tuntuisi ajavan asiansa.

WP_20150908_08_34_10_Pro

WP_20150910_12_48_58_Pro