Yhtä nurkkaa valmiimpi

Tunnit meinaa loppua päivästä kesken, seinäntasoituksen työtunteja ei osata edes laskea…välillä on kolme henkilöä ollut touhuamassa ja välillä taas yksi ja aina on touhuttu muiden hommien ohella. Täyttölaastia on joka tapauksessa mennyt nyt 325 kiloa ja lisää joudutaan hakemaan.

Valehtelin, tämänkin nurkan alaosaa joutuu vielä muokkaamaan.

Valehtelin, tämänkin nurkan alaosaa joutuu vielä muokkaamaan.

Otimme viikonlopuksi Cramolta pienen nostimen vuokralle (Dino 105T), viikonlopuksi siitä syystä, että saimme sen 1,5 päivän hinnalla ja pääsimme kuitenkin jo perjantaina touhuamaan. Siihen se melkein jäikin, kun huomasimme seuraavana päivänä, että laitteesta tippui öljyä, noh onneksi lauantainakin sehdimme jotakin saada aikaiseksi.

Tilaa on kuin lentokoneen vessassa.

Tilaa on kuin lentokoneen vessassa.

Pienihän tuo nostin tosiaan on, mutta kyllä sillä on ollut ilo noita seinäntasoitushommia tehdä, kun ei ole tarvinnut tikapuita koko ajan siirrellä…nämä seuraavassa kuvassa olevat ”tikapuut/telineet” on sellaiset, että ei parane alas katsella…nyt varsinkaan kun Jonin kanssa jatkoimme niitä yli metrillä, jotta toinen pääsee räystäälle edes hieman otsalautojen asennuksessa avittamaan.

Suosituksena on ainakin kaulaan laittaa turvaköysi, niin ei tarvitse kitumaan jäädä jos tipahtaa.

Suosituksena on laittaa ainakin kaulaan turvaköysi, niin ei tarvitse kitumaan jäädä jos tipahtaa.

ULottuvuus 6 metriä ja yli 10 metrin korkeuteen taitaa päästä.

Ulottuvuus 6 metriä ja yli 10 metrin korkeuteen taitaa päästä.

Nostimen paikalleen saaminen ja käyttäminen oli loppupelissä hyvinkin yksinkertaista, joten ainakaan sen takia ei kannata tuollaisen vuokraamista hylätä. Sähköähän se vaatii ja vetokoukullisen auton, mutta muuten kaikki tulee matkassa.

 Hommat ei siis juurikaan sunnuntaina edenneet... päätimmekin extempore lähteä Kuopioon torikäynnille, kun keli oli kohillaan ja torilla oli Kansainväliset Suurmarkkinat meneillään.


Hommat ei siis juurikaan sunnuntaina edenneet… päätimmekin extempore lähteä Kuopioon torikäynnille, kun keli oli kohillaan ja torilla oli Kansainväliset Suurmarkkinat meneillään.

Nostimesta oli loppujen lopuksi ”vain yksi” o-rengas poissa paikoiltaan ja sieltähän se osasi öljy tulla ulos.
Nyt se siis on taas pihassa ja muutama tunti tuli kopissa nakotettua…huomenna jatkamme Jonin kanssa otsalautojen asennusta.

Sallakin uskaltautui korkeuksiin.

Sallakin uskaltautui korkeuksiin.

Another Brick In The Wall- talon ulkorappauksen korjaus

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Tutkinnon saamiseen tosin on vielä pitkä pitkä matka, mutta onpahan tässä alkanut tuohon hommaan jotakin tuntumaa tulla. Ulkorappaus tosiaankin on tällä hetkellä karun näköinen, mutta yllätykseksemme pienitöisempi kuin ajateltiin ja nythän se jo näyttää sille, että jotakin muutoksia on tulossa. Ikkunoiden ja ovien kohdilla näkyy selkeästi mihin lämpö on talvella karannut ja juurikin nuo kohdat on kosteimpina olleet. Pintaa kohti tultaessa kalkkia on lisätty reilusti kuten on ollut tarkoituksin ja täten tuo kalkkijauho on hyvinkin pehmoisen oloista…valitsimme korjausaineeksi täyterappauslaastia, jossa on 50% kalkkia ja tuo pitäisi maalaisjärjellä ajateltuna olla juurikin oikeata ainetta tähän pintaan.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Netistä ei hirveästi tietoa löytynyt työvaiheista jne. paitsi jossakin sellainen perustieto, että jos rappauksesta lähtee 30% tai enemmän irti niin kannattaa lähteä tekemään kokonaan uutta rappauspintaa. Kaikki kun on netissä totta, niin tieto tietenkin lämmitti mieltämme, kun olimme suunnitelleet korjausta ja (ei varmaan yllätä) budjetti oli tietenkin tähänkin työkohtaan hyvin hyvin pieni. Tuosta tulikin mieleen, että näin maallikkona laskimme kattoremontin budjetiksi 5000 euroa ja tässä vaiheessa summa on 6087 euroa, joten KYLLÄ kattoremontin voi tehdä isoon taloon pienelläkin summalla! Toki se vaatii paljon omaa työtä, asioiden selvittämistä ja talkootyötä. Tuosta kattohommasta jossakin vaiheessa enemmän, kunhan se on kokonaan valmis…viikonloppuna pitäisi olla nostin pihassa niin pääsee katselemaan maisemia korkeuksista.

Niin, tietoa ei siis netistä paljon löytynyt joten tässä hieman työvaiheita meidän tyylillä.

Toki ennen tätä pitää olla hieman selvillä, että mitä ainetta seinässä on ja miten se on sinne laitettu.

1. Aloitimme pohjatyöt vaurioituneen rappauksen poistolla, koputtelua/ raaputtelua ja kaapimista riitti. Muurarinvasara, teräsharja ja erilaiset lastat olivat parhaimpia työkaluja. Eli pikkuhalkeamat, joihin on vesi joskus päässyt, avattiin ja irtoamassa oleva maali/ rappaus poistettiin.

Yksi kohta puhdistettuna.

Yksi kohta puhdistettuna.

2. puhdistaminen (paineilma, painepesuri tai ihan pensseliä ja vettä) ennen rappaamista/ liippamista, jotta pinnnasta lähtee irtopöly pois ja saadaan hyvä tartuntapinta.

Työkalut rappaamiseen.

Työkalut rappaamiseen.

3. Laastin teko ohjeiden mukaan ja sen saaminen seinälle, laasti pitää olla yllättävän löysää, jotta se kestää seinässä. Sitten vaan laasti seinälle, muurauslastaan tavarat ja alla kannattaa pitää leveää lastaa, kun muuten puolet aineista on maassa. Kulmien kohdalla jouduimme tekemään laudasta nurkkamuotteja jne. jotta oikea muoto saatiin tehtyä.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

WP_20150819_15_23_20_Pro

Keli ja työläinenkin oli nättejä.

Helpoin työtapa tuntui olevan aukon täyttäminen hieman koholle ja sen jälkeen (kun laasti vielä märkää) kevyt pinnan kostuttaminen ja hiertimellä (vai mikä onkaan) hiertäminen, wax on, wax off…pyörivin liikkein.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

WP_20150818_14_32_38_Pro

Täyttäminen/ hiertäminen käynnissä.

4. Kuivuneen laastin tasoitus hiomakivellä (jos tarvitsee).

WP_20150822_17_18_48_Pro

 

Eipä siihen loppupelissä muuta tarvinnutkaan…paitsi pari kertaa ainetta lisää ja samat jutut alusta. Lopuksi pintaan tartunta-aine ja sen jälkeen itse maali.

Vauriokohta paikattuna...kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

Vauriokohta paikattuna…kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

 

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin...valkoista tulee.

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin…valkoista tulee.

Katto pään päällä

Aloitetaanpas ihan ensiksi tämä päivitys siitä, että mikä oli näiden yläkerran/vinttitilojen märkien/lahojen kohtien tuomio kuntokartoittajan vinkkelistä.

Rappukäytävän imelä haju johtui joskus kostuneista lastulevyistä sekä villoista. Rappukäytävän seinälautojen päällä oli nähtävissä mustia kuivia homepilkkuja. Ne olivat jotain mikrobikasvustoa, mutta onneksi niitä oli vain todella pienellä alueella, joten lautoja ei tarvitse sen takia uusia, kuulemma pintapuhdistus/käsittely riittää. Ja rappukäytävässä ollut imelä hajukin hellitti aika paljon, kun purin lastulevyjä pois.
Yläkerrasta löytyi lahottajasientä sekä mikrobikasvustoa. Eli järkevin homma on poistaa yläkerrasta vajaa 50 kuutiota puruja, jonka jälkeen korjataan kaikki vaurioituneet kohdat mitä yläpohjasta löytyy.

Hitonmoinen homma on tulossa noiden purujen suhteen, koska varaa ei ole ottaa mitään suurtehoimuautoa puruja imemään (muutamasta paikasta kysyin tarjouksen, ja tuntitaksa liikkui 240-300 euron välillä. Työssä olisi mennyt kahdelta mieheltä imuauton kanssa kaksi päivää ja tuntitaksan päälle olisi tullut vielä purujen hävityskustannukset). Hylkäsimme siis suosiolla tuon vaihtoehdon. Kaksin saisimme lapioida puruja koko loppuelämämme ajan ja kun tuo talon ulkokuorikin huutaa viimeistelyä, niin laittelin sähköpostia muutamaan paikkaan, josta saisimme ehkä raavaita ukkoja hommiin (tuttava vinkkasi että mm. Urheiluseurat saattavat tulla jelppimään pientä maksua vastaan). Seuraavaksi työlistalla on yläkerran riisuminen paljaaksi (tällä hetkellä siellä on wc, mh ja keittokomero), purujen poisto, puhallusvillan laitto ja samalla vissiinkin korjataan talon rappaus, maalataan talo, asennetaan ulko-ovet, tehdään katokset ja asennetaan talon päätyihin otsalaudat sekä pellit. Ainiin, piippukin pitäisi pellittää ja sen jälkeen alkaisi saunaremppa 😀 😀 Minulla alkoi kaiken kukkuraksi tänään koulu, joten vappoota-aikoo otetaan vastaan. Laiska se töitään luetteloo, onhan tässä vielä aikoo ennen pakkasia.

Siinäpä oli kerrassaan sekava selonteko tämän hetkisestä tilanteesta. MUTTA, katto on paikallaan Jarkon veljen sekä appiukon ansiosta ja saamme nauttia sadettomasta vintistä, se on pääasia! 🙂

Tässäpä hieman kuvia, että mittee tiällä on tapahtunut:

Riemuhyppy viimeisen pellin laiton jälkeen

Riemuhyppy viimeisen pellin laiton jälkeen

Sipsejä 80-luvun alusta. Kullanarvoinen löytö purujen seasta. Harmi, kun nämäkin olivat homeessa, muuten olisin syönyt.

Sipsejä 80-luvun alusta. Kullanarvoinen löytö purujen seasta. Harmi, kun nämäkin olivat homeessa, muuten olisin syönyt.

Jarkko teki telineet piipun luo, jotta ylsi purkamaan tuon törkyläisen yläosan

Jarkko teki telineet piipun luo, jotta ylsi purkamaan tuon törkyläisen yläosan

Piipun purkua

Piipun purkua

Ketterä appiukko ruoteiden laitossa

Ketterä appiukko ruoteiden laitossa

Veljekset miettimässä, että mihinkä lähtis olusille ;)

Veljekset miettimässä, että mihinkä lähtis olusille 😉

Jarkko saa tehdä sitten taas tästäkin hommasta asiantuntevamman päivityksen. Minä olin lähinnä lauta- ja apupoikana ja ikävä kyllä jouduin kerran kiipeämään katolle. Noilla telineillä seisominenkin oli täyttä tuskaa korkeanpaikankammoiselle.

Ulko-ovet pistettiin tilaten Suomen Ylijäämävarastolta. Halusimme tiilenpunaiset etuovet (2kpl) ja nehän löytyi todella edulliseen hintaan kyseisestä nettikaupasta (olivat poistossa ja juuri sopivan kokoisiakin!). Samalla tilattiin ulkoterassin ovi sekä kaksi kappaletta varastonovia. Koko paketille tuli rahteineen hintaa ainoastaan n. 1700€.

Ulkorappauksen korjaus osottautui paljon helpommaksi kun luulin. Sekin on osittain vielä kesken, mutta hyvää matkaa maaliin menossa, kirjaimellisesti 🙂

Palataanhan sitten taas asiaan kun jotain saadaan aikaiseksi! Toivottavasti viikonloppuna saadaan hommia eteenpäin rutosti.

koira

 

 

 

 

 

 

 

Iso KIITOS Varkauden Telineasennukselle telineiden vuokrauksesta! Sieltäpä jokainen telineitä vuokraamaan, jos mielii kiipeillä talon katoilla tai ihan muuten vaan tykkää korkeista paikoista.

/Salla

Remontoijan unelmahommia

Niin ne on päivät vaihtuneet ja itse asiassa nyt kuukausikin.

Kattoremontti etenee ja tähän samaan syssyyn saatiin myös blogista nimensä veroinen ja vähän lisähommia. Salla löysi välipohjasta vintiltä mukavan viritelmän, purujen alle oli pieneen kohtaan viritelty muutama kerros muovia ja syynähän oli varmasti ollut vanha peltikatto joka oli siitä kohdasta tiputtanut pikkuhiljaa sadevettä tai kondenssivettä.

Vuotokohta ylhäältä kuvattuna, muovit ja märät purut jo poistettuna.

Vuotokohta ylhäältä kuvattuna, muovit ja märät purut jo poistettuna.

Tuo peltikaton vuoto ei tullut yllätyksenä, kyllähän se oli tiedossa, että jos katto on kuin juustoraastin niin vettä tiputtelee jostakin…yllätyksenä tuli se, että noita jälkiä oli peitelty ja vielä pahimmalla mahdollisella tavalla. Muovin väliin päässyt vesihän ei hevillä kuivu ja siellähän sitä sienirihmastoa ja lahoa puuta oli. Ylävintiltä löytyneiden Jeesus- kasettien määrästä olisi voinut päätellä, että peiteltyjä vauriota ei tästä talosta löytyisi, mutta kun alkoi tarkemmin miettimään niin salaisuuksia oli kuin Jehovan Todistajilla tai Katollisella Kirkolla konsanaan. Tai sitten asianomainen ei ollut miettinyt asiaa loppuun ja ehkä ymmärtänyt mitä on tehnyt. No oli niin tai näin, niin onni oli se, että lähdimme itse kattoa tekemään koska tuo vaurio ei olisi välttämättä muuten VIELÄ löytynyt ja kohta olisi vintille päässyt sieniä keräämään.

Vintille menevän rappukäytävän kohdalla oli myös lastulevyn takana sadevettä ollut.

Vintille menevän rappukäytävän kohdalla oli myös lastulevyn takana sadevettä ollut.

Salla siis aloitti argeologiset tutkimukset vintillä ja alkoi vauriokohtia purkamaan…osa vuotokohdista olikin jo tiedossa ja väärin tehdyn yläkerran huoneiston lämmöneristykset oli tarkoitus purkaa myöhemmin, mutta Salla ryhtyi toimeen nyt kun keuhkot oli jo HOMEtta täynnä.

Muovia villan molemmin puolin.

Muovia villan molemmin puolin.

Paikallinen sienipiirakka.

Paikallinen sienipiirakka.

Vintin välipohjasta löytyneet muovit ja siellä kulkevaa rihmastoa.

Vintin välipohjasta löytyneet muovit ja siellä kulkevaa rihmastoa.

Vintin osalta tulimme sitten siihen tulokseen, että vanhat purut poistetaan kokonaan (luovumme noista puruista mielellämme jos joku tarvitsee pellolle lannokkeeksi jne.) välipohjasta ja täten näämme onko siellä muita yllätyksiä tai vaurioita kantavissa rakenteissa. Purujen tilalle tulee hyvin todennäköisesti puhallusvilla. Ensi viikolla käy myös kuntokartoittaja katsomassa paikat läpi ja ottaa muutamat näytteet, niin toivottavasti saadaan selville mistä lajikkeesta oli kyse. Lahottajasientä puhelimessa epäili, taitaa olla aika yleinen lajike.

Sitten se kattoremontti. Sanotaanko näin, että vaikka yhtään kattoremonttia en ole aiemmin tehnyt, niin silti yllätyin homman suuruudesta tai ehkä juuri sen takia. Pinta-alaa on melkein 250 neliötä ja kattokulma yli 30 astetta, jyrkkyyden takia on pohkeet ollut kovilla ja homma edennyt hieman hitaammin kuin luulin, toki myös vesikelit on pitkittäneet hommaa ja ehdinpä jo olla kunnolla kipeänäkin. Onneksi melkein joka päivä apumiehenä (tai minä olen ollut itse apumiehenä monessa kohtaa) on ollut Veljeni happy birthday motherkuckin’ too old for this shit Joni ja isäukko, niin hommat on edenneet ja Sulollekin on hoitajaa ollut.

Purkutöitä.

Purkutöitä.

DSC_0761

Ruoteiden tekoa/ katon oikaisua.

Ruoteiden tekoa/ katon oikaisua.

Vanhan peltikaton alta (ne muuten myytiin jo…ei kannata heittää kaikkea menemään, kun joku saattaa tarvita) paljastui hyväkuntoiset kattotuolit ja vanhat ruoteet. Ne jätettiinkin paikalleen ja aluskate sekä uudet tuuletusrimat sekä ruoteet päätettiin tehdä päälle. Hieman aluskate jää tuolla tyylillä ”pussille” erilailla kuin normaalisti, mutta hyvinhän tuo sadevedenkin piti ja kun siinä on pelti päällä, niin siellähän ei juuri vettä pitäisi olla. Näkyvän puolen katon oikaisuun meni oma aikansa ja taas takapihan puolella ei oikomista tehty ihan viimeisen päälle, eikä siellä mitään metrin monttuja ollutkaan. Eilen päästiin jo kunnolla laittamaan peltejäkin katolle ja 7,5 metrin mittaisen pellin liikuttelu ja nostaminen yli viiteen metriin on oma hommansa, varsinkin jos meinaa sen pellin sinne saada ilman kolhuja ja taitoksia. Toiselle puolelle vastaavasti 5,5 metrin mittaisen pellin nostaminen oli hyvinkin iisiä.

Eiköhän ne pellit jo ole katolla parin päivän päästä, sitten olisi vuorossa rännit ja päätyihin pitäisi saada otsalaudat paikoilleen…olisinpa hämähäkkimies…tai tise asiassa lomalla Las Vegasissa. Deuce. 😀

Tänään lähden purkamaan piipun yläosaa, ennen kuin uudet pellit on jo ympärillä. Nuohooja käynnillään sen tarkasti ja sanoi, että yläosan voi purkaa ilman että sinne tarvitsee laittaa lisää tiiltä takaisin.

Piippu on jumalattoman korkea ja yläosassa on vaurioita.

Piippu on very very korkea ja yläosassa on vaurioita.

.

Jokohan ne remppahousut olisi kuivunut? Menen katsomaan.